perjantai 21. heinäkuuta 2017

AGATHA - söpö pörrö... ja imettämisen haikeutta



Mitäs sen suuremmin pentua kuvailemaan? Eikö riitä että on nätti ja myös fiksua sukua😊?

Sitä vaan, että hän on erikoisen näköinen, se itse asiassa oli asiani😙 älyttömän nätti, kuin NUKKE. Eikös?

Vaan yhtään kuvaa ei saatu mieheni kanssa onnistumaan niin, että tekisi Agathalle todella oikeutta.




Agathan selkä näkyy keskellä. Erimoinen turkki on kuin toisilla, vaikka ei välttämättä mitään meinaa. Pitkäkarvainen ei ainakaan ole, vaikka en tiedä, tämän sanottuaan eräät rouvat alkoivat nauraa. Minähän en kaikkea sisäpiiritietoa tiedä.




Fiinulta oli tippunut maitoa lattialle. Johonkin toimenpiteisiin oli ryhdyttävä! Kaksi pentua kerrallaan hän suostui imettämään, toivottavasti onnistuu myös jatkossa. Mieheni piti kiinni Fiinusta, tyynytteli. Välillä vaihdettiin,  ja pennut olivat tyytyväisiä, samoin äiti.
Imettäminen on totisesti hankalaa, kun pikkuväellä on terävät hampaat, eikä järkeä niiden käyttöön.
Pari kerrallaan on näyttänyt onnistuvan. Tai on pakko, koska maitoa tulee. Erinomaista ruokaa pennuille, parasta mahdollista.
Sen enempää Fiinun nahka ei millään kestä. Miettikääpä omalle kohdalle! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti