lauantai 27. tammikuuta 2018

Madeiran Rekut

Mukana on muutama kissankin kuva...

Melkein joka talosta löytyy rekku tai useampikin. Välillä ketään ei näy, mutta esim. portin alta kuuluu nuuh nuuh.

Talo näytti  hylätyltä, mutta yksi asukki ainakin on.
Pojilla on aika lailla kova peti! Nukkuivat kyllä syvää unta ja olivat niin hyväkuntoisen näköisiä, että olivat jonkun koiria. Kovin lähelle ei uskalla mennä kuvaamaan, koska häirittyinä koirat voivat olla kiukkuisia. Eikä parane esim. tuijottaa silmiin. Yksi matkatuttu sai hampaat nilkkaansa kun teki niin.

Tämä nätti tyttö kierteli ja ihmetteli, kun ukot pelasivat korttia.
Sopu sijaa antaa.

Näimme todella hullunkurisen, tai surullisen, näytöksen, mutta en kehdannut sentään kuvaa ottaa. Koetan kuvailla tapahtuneen. Olimme pysäkillä, kun toiselle puolelle tietä pysähtyi linja-auto, ja siitä nousi ulos nainen sinisen pitkulaisen säkin tai kassin kanssa. Minulle tuli heti tunne, että säkissä on jotain elävää, mutta katselin kumminkin hetken muualle. Kappas vaan, säkistä kuorittiin ulos jonkinmoinen villakoira, keskikokoinen, aprikoosinvärinen. Tytöllä oli päässään side, ja siltä oli leikattu karvoja pois. Oliko pariskunta juuri tulossa eläinlääkäriltä? Nimittäin koira oli hoippuvainen ja roikotti onnettomana päätään. Naisen suu kävi koko ajan, ja koiran kanssa sehlattiin ees sun taas. Laitettiin valjaat ja hihna. Neiti pissasi kadulle, ja kun he tulivat meidän kohdallemme, kakkahätäkin yllätti. Voi voi sitä touhua. Koiraa ohjattiin puun juurelle, mutta kakkaa vaan tuli. Nainen kyllä siivosi lortit, mutta oli kamala katsoa kun niin huonossa kunnossa olevaa koiraa hoputettiin liikkeelle. Toivottavasti koiraparka pääsi pian huilaamaan.

Yleisesti ottaen koirat eivät ole ollenkaan niin iloisia ja hyväntuulisia Madeiralla kuin Suomessa. Poikkeuksia toki on.

Kuten tämä ilopilleri, joka juoksi kaverinsa täyttä laukkaa katua alas, kun olimme lähdössä mimosalevadalle. Itse levadasta selostusta myöhemmin puutarhablogissa.



Oppaamme Alvaros tunsi jokaisen koiran nimeltä reitin varrelta. Hän sanoi pitävänsä koirista sitä enemmän, mitä useampiin ihmisiin hän tutustui. Nämä vanhukset hän kutsui tervehtimään meitä yhden talon pihasta. Molemmilla oli jotain kremppaa jaloissa, ja valitettavan usein näkeekin ontuvia koiria.

Kissat eivät saaneet Alvarokselta yhtä suotuisaa tuomiota, koska ne tappavat lintuja. Muita luonnonvaraisia eläimiä Madeiralla ei olekaan, paitsi miljardi sisiliskoa.


Tällä neidillä oli kaunis ja kiiltävä karva eivätkä kylkiluut törröttäneet.

Iloinen herra Curral das Freiraksen keskustassa.


Emme nähneet montaa sakemannia. Siksi vissiin kun tämä KÄYTTÖLINJAINEN PENTU käveli ohitsemme, häkellyin niin, etten tajunnut kysyä, mistä pentu on, mitä aikovat harrastaa (onko Madeiralla edes harrastusmahdollisuuksia?En ainakaan tiedä.) sen kanssa, vai miksi ovat ottaneet käyttölinjaisen jne. Taatusti se oli tuotu mantereelta tai jopa Saksasta asti.

LISÄYKSENÄ: Sain tänään aamulla, siis sunnuntaina, viestin, jossa ehdotettiin, että ehkä pentu on tuleva poliisikoira. Niinpä! Miksei se heti mieleeni tullut?

Palveluskoirien pitäminen on ainakin ollut luvanvaraista, mutta onko edelleen näin, siihen en saanut vahvistusta. Syynä on näiden koirien vaarallisuus. HÖH😠😠😠 Jos saku kytketään kettinkiin ja unohdetaan takapihalle, on ihme, jos siitä ei tule raivopäistä.


Ihan kuin Fiinu pienenä!
Turistipariskunnalla näimme aivan järjettömän kulmautuneen uroksen. Voi raukkaa! Koira oli niin apaattinen ja käveli hitaasti päätään roikottaen. Mahtoiko hänellä olla kovat kivut?
Minun verenpaineeni nousi jälleen kerran vaarallisiin lukemiin! Miksi eläimille pitää tehdä tällaista??? Pelkästään sen takia, että joidenkin mielestä ylikulmautuminen on kaunista. Eikä muuten edes ole!


Hotellin kissat ruokailemassa takapihalla.

Kisut pitävät rotat, hiiret ja torakat kurissa, eikä niitä kyllä hotellin alueella näkynyt. Kissat ovat tottuneet saamaan turisteilta huomiota ja kulkevat mukana ja selittävät kovasti päivän tapahtumia. Silittämisestä eivät niinkään välitä, vaan helposti tulee kynnellisestä tassusta.
Yhtenä iltana, taisi olla tuo kaikkein mustin, rupesi käyttämään jalkaani raapimispuuna. Auts! Kynsi meni housun läpi ja teki reiän nahkaani.


Yksi on tulossa muuria pitkin alas.

Tarjolla oli lihaa ja raksuja.
Sovussa... paitsi että joinain iltoina ulkoa kuului aikamoista tappelun ääntä.
Poncha - kisu puuttuu! Hänestä on onneksi muulloin otettuja kuvia.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

ADALMIINAn prinsessasänky

Nämä kuvat ja videot saattavat tuoda paineita isäntäväelle moneen talouteen😚😚😂, mutta otetaan se riski. Minäkin olen miettinyt, mihin tällainen mahtuisi meille.

Ihana prinsessasänky! Joka koiratytön unelma, ja lelutkin pääsevät nauttimaan ylellisyydestä.


Sänky tuotiin, kun Adalmiina oli ulkona, ja yllätys onnistui täydellisesti. Adalmiinan reaktio on niin hellyttävä!




Nuuh, nuuh... Adalmiina taitaa tunnistaa tekijän?



Sängystä ei malta lähteä ollenkaan pois.



lauantai 20. tammikuuta 2018

Apassi ja Agatha Turku Winter Dog Show:ssa

Kun tarkkaan katsoo, niin siellä sisarukset odottavat vuoroaan. Jälkiviisautta, mutta Agahtaa olisi kannattanut kuljettaa tunti - puolitoista alueella, niin ehkä neiti olisi rauhoittunut.
26 sakemannia esitettiin, ja suurin osa näyttiksiä. Joukossa oli jokunen käyttölinjainen, ja vissiin oli tultu hakemaan sitä pakollista tulosta.


APASSI oli ensimmäisten arvosteltavien joukossa..




Poika liikkui ja käyttäytyi ikäisekseen hyvin, mutta aika äkkiä tuli selville, että tämä tuomari ei käyttiksistä piittaa. Ne pistettiin joka luokassa hännille ja annettiin erittäin hyvää, kun geelit saivat erinomaista.





Sitten oli vilkkaan siskonsa vuoro...






Neiti tanssahteli aika lailla.




Kummankaan rakenteesta ei tullut moitteen sijaa.

Apassin arvostelu.



Agathan arvostelu:




Touhukas neito!

Ja on todella paljon maminsa perään, eli ohjaajan olisi kannattanut esittää hänet, mutta tämä olikin tällainen opetustilanne.

Samalla tavalla Fiinu käyttäytyi, kun oltiin esim. PetPorissa pentutreffeillä. Muut pennut kaahasivat sydämensä kyllyydestä, mutta Fiinu kävi vähän väliä tarkistamassa, että olen olemassa.
Lenkillä neidin pitää käydä pomppimassa minua vasten, vaikka koko ajan olisin näköetäisyydeelllä.









tiistai 16. tammikuuta 2018

Terveisiä Madeiralta!


Puutarhablogissa kerroinkin jo, että päivityksiä ei ole tullut reiluun kahteen viikkoon, koska lomailin Madeiralla, mutta aineistoa tänä aikana molempiin blogeihin kertyi runsaasti. Huomaamatta ja sattumaltakin.

Kannattaa siis seurata molempien blogien päivityksiä, jos kohteen luonto, olot ja elämäntapa kiinnostavat.



Tämmöinen rekku nähtiin ensimmäisenä iltana matkalla syömään ja kauppaan. Seurasin miestä ja koiraa kadun toiselta puolelta. Poika näytti kovasti suomenpystykorvamixaukselta, mikä ei tietenkään olisi ollut mahdollista tai ainakin erittäin epätodennäköistä.
Lähempänä sininen kieli paljasti osan esivanhemmista.

Mies oli ylpeä koirastaan ja kehui sen älyä ja miten hieno kaveri se on hänelle.
Pyytäessäni lupaa ottaa kuva arvasin, että ilmaista se ei ole. Mies näytti laukkuaan, että siellä on vain maitoa. Hän vakuutti, että vaikka hän on työtön, hän ei juo, vaan ostaa rahalla koiralle ruokaa. Annoin muutaman euron ja kehotin ostamaan tuoretta lihaa tai kalaa. Koira tarvitsi rasvaa, koska turkin kiillosta ei voinut puhuakaan ja "läskiä" luiden päällä olisi saanut olla enemmän.

Kalan mainitseminen hämmästytti miestä. Tässä sitä ollaan: etelässäkin on ihmisiä, jotka haluavat pitää koiristaan huolta, mutta ei ole tietoa eikä taitoa.

Suurimmalle osalle, valitettavasti, koira on edelleen halpa pihavahti, ei perheenjäsen, johon panostettaisiin. Kulkukoirat ovat tietysti vielä erikseen.

Erityisesti Lidossa (jossa suurin osa hotelleista sijaitsee) näkee onneksi iltaisin isäntiä ja emäntiä kävelyllä koiriensa kanssa. On kuulemma tarjolla jopa koira-spa:ta. Mutta paljon on vielä matkaa siihen, millaisena me pidämme tasokasta koiranelämää.

Menen ajallisesti siksakkia. Alla oleva video on viime yöltä, kun tulimme kotiin. Se on aikamoista sekamelskaa, kun Fiinu sättää ja Väinö hyppii, ja sitten Fiinu antaa minulle suukkoja ja Väinö heiluu.







Alkuriemun jälkeen Väinön hyvä tuuli loppui, ja hän rupesi mököttämään. Epäilin, että hän olisi halunnut heidän rakkaan hoitajansa takaisin ja oli harmissaan, että me tulimme kotiin. Tai sitten hän oli loukkaantunut, koska olin jättänyt hänet näin kauaksi aikaa, vaikkakin rakastaviin ja osaaviin käsiin.
Poika meni makaamaan pedilleen, selkä minuun päin, korvat luimussa ja kroppa jännittyneenä. Ei auttanut vaikka kuinka olisin maanitellut,  hyvitellyt ja kehunut häntä. Namitkaan eivät tahtoneet kelvata.
Olin kieltämättä pahoillani, koska molempia oli ollut kova ikävä. Mutta ehkä Väinölläkin oli ollut minua? Niin oli ainakin lohdullista uskotella itselleen. 
Fiinu taas oli normaali, iloinen oma itsensä.
Vasta aamupäivällä Väinö "antoi minulle anteeksi". Hän tuli sänkyyn kiehnaamaan ja sain pusun. Kun hän vielä kellahti selälleen, olimme taas kamuja.

Mitähän tapahtuisi, jos jättäisin hänet esim. koirahoitolaan kahdeksi viikoksi? Hän taitaisi sairastua fyysisesti stressistä. Niin herkkä herra on kyllä kyseessä.