maanantai 26. heinäkuuta 2021

Mitäpä Ritavuoren Rekuille kuuluu?

Ystävättäreni mustikkajahdissa Väinön ja Nipsun kanssa. Löysimme jopa noukittavaa!

Väinön selkä on siinä mallissa, että hän joutuu syömään Neurontin - hermokipulääkettä. Viime viikolla olimme kontrollissa, ja veriarvot olivat mallillaan. 

Tässä juhannuspäivän riehumista. Ei ole poika enää niin ketterä kuin ennen, mutta elämänlaatu parantui kipulääkkeen myötä. Spondyloosin lisäksi hänellä on todennäköisesti myös lumbosakraalinen stenoosi eli selkäytimen ahtauma lantioristiluualueella. 

Varman tiedon saaminen olisi edellyttänyt tuhannen euron arvoista tutkimusta. 




Alla keväisempää tyylinäytettä, kun Nipsu ja Väinö ottavat aamuspurttia. 




Ken on seurannut puutarhablogin puolta, on nähnyt, että meille saatiin monien vuosien haaveilujen jälkeen kunnon aita ja portit tien puolelle. Väinön ja Nipsun kanssa on nyt todella vaivatonta olla pihalla. Osa pihan sivuista (halli tukkii pohjoisen puolen) ja takaosa ovat edelleen auki. Arvasin, että Fiinu yrittää pois näitä väyliä kautta. Näin on käynyt pari kertaa, mutta aika hyvin hän oppinut kruisailemaan rajojen sisäpuolella. 

Neiti pääsee touhuamaan pihalla vapaasti, ja sen hän on myös tehnyt. Pelkästään kimalaisten metsästäminen ja syöminen on aivan raivostuttavaa, ja monesti olen kiukustunut niin, että olen komentanut Fiinun sisälle. Toki hän saa niitä metsästettyä koiratarhassakin. Söisi vaikka kärpäsiä, mutta ei, vaan näitä hyödyllisiä ja viehättäviä hyönteisiä, joita ruusupihallamme on valtavasti. 

Kuppini meni täysin nurin yhtenä aamuna, kun Fiinu toi puskista kuolleen rusakonpenikan. Niin pienen, ettei se ollut ymmärtänyt pinkoa pakoon. Oli vähällä, että en laittanut tyttöä kiertoon. Hermoni ovat aika lopussa nilkan haavan vuoksi. Kyllä vaan, siellä se edelleen on. Viime viikot ovat antaneet toivoa paranemisesta, kun vihdoin löydettiin sellainen hoitotuote, jolle en ole allerginen. Tästä kaikesta sählingistä pitää kirjoittaa oma postauksensa. 

Joka tapauksessa, toista vuotta kestänyt matka hoitovirheineen ja vähättelyineen ovat "höylänneet" valmiiksi heikot hermoni olemattomiksi. Itken pienimmästäkin syystä. Vuoden alusta asti olen ollut loistavissa, välittävissä käsissä, mutta kesti aikansa ennen kuin kotisairaalankaan puolella tajuttiin hoitotuotteiden yleinen sopimattomuus. Tämä taas johtunee lapsuuden kemikaali/myrkkyaltistuksesta.

Mieheni keksi, että hommataan Fiinulle kuonokoppa. Ei tarvitse uutta kotia ryhtyä etsimään. (Olisinko lopulta pystynyt tytöstä luopumaan?) Tämä on erinomainen ratkaisu. Ensin Fiinu oli "törömökissä" eli ei voinut kuin istua keskellä pihaa, mutta nyt jo juostaan ja leikitään.

 
 
 
Tänään varasin Fiinulle sterilointiajan. Olen vaan jotenkin pitänyt päässäni mahdollisuutta, että jos kuitenkin pennut, mutta se on realiteettien valossa hylättävä. 
 
Voi, miten ihanaa ja palkitsevaa pentujen hoitaminen oli! Ehkä siis vielä joskus😉

Upeaa kesän jatkoa Sinulle ja kiitos vierailustasi!

perjantai 30. lokakuuta 2020

Väinön spondyloosista

 


Upeissa auringonnousuissa olemme päässeet lenkkeilemään, mikä on minulle, ja tietysti myös koirille, valtava juttu. Jalka kestää nyt jo helposti 45 minuutin lenkin. Yhtä aikaa en molempia sakuja uskalla mukaan ottaa, mutta molempien kanssa koetan tehdä joka päivä tasapuolisesti jotain. 


Voi näitä söpöjä!

 

Kovista lääkkeistä on tarjolla hermokipulääke, mutta se lienee minun ajatusmaailmassani viimeisin vaihtoehto. Ensin koetetaan pärjäillä pehmeillä keinoilla. 

Homeopatiasta on käytössä vuoropäivinä seuraavat aineet: Causticum, Rhus toxicodendron, Bryonia alba ja Conium. Vahvuuksista on sekä D12 että D30. 

Lisäravinteina olen antanut b-vitamiineja ja kalium/magnesiumia. Merilevä eli PlaqueOff on virallisesti hammaskiveä vastaan, mutta onhan siinä muutakin hyvää. 

Videolla Väinö leikkii Nipsun kanssa, (ja Finkku haukkaa harmissaan ulkona). Tästäkin näkee, että takapää on hiukan hutera, mutta vointi on ehdottomasti parantunut verrattuna lähtötilanteeseen, ja samoin tämän videon kertomaan tilanteeseen.


Normaaliksi selkä ei enää tule, se on hyväksyttävä. Mutta homeopaattisilla ja hieronnalla ostamme lisää aikaa.

Kuvat ovat ekalta hierouskerralta. Ensin oli jännää, mitä tämä on, mitä ja miksi, mutta sitten Väinö rentoutui. Hän on erinomainen hierottava! 

"Mitä toi mahtaa meinata? Kääntää ja vääntää mun sorjaa kroppaani! Tykkäänkö vai en?"



Jumeja löytyi myös etupäästä, mutta niitä saadaan pikku hiljaa avattua. Takapääkään ei ole niin juntturassa kuin voisi röntenkuvista päätellä eli se tarkoittaa, että Väinö pystyy käyttämään myös sitä eikä vain etuosan lihaksia. 




Maailman Ihanin Väinö💕


lauantai 17. lokakuuta 2020

Ritavuoren jodlaava kesykoira Mikkelissä ja kotona

 

Tätä kohdetta oltiin viime viikonloppuna siivoamassa ja tyhjentämässä. Hommaa oli jo aloiteltu, mutta silloin en pystynyt haavan vuoksi lähtemään mukaan. Tässä siis myynnissä oleva kiinteistö. Tonttia on noin viisi hehtaaria, josta metsää on kolmisen ha, ja sen puuston arvoksi on arvioitu 25.000 €. Tontti rajoittuu rantaan, mutta rakentamisoikeutta sinne ei ole. Uimaan ja veneilemään pääsee + nauttimaan ylipäätään järven rannalla olemisesta!

Ketä taas saarimökki kiinnostaa, niin sellainenkin löytyy. 

Sanomista on, sekä pihan että talon kunnossa. Mutta mahdollisuuksia on paljon! 

Tämän ei ole tarkoitus olla kattava myynti-ilmoitus, mutta halusin vaan hiukan kertoa taustoja Väinöm viettämälle pitkälle viikonlopulle. Jos kiinnostuit ja haluat tietää lisää, niin laita kommentti. Otan yhteyttä ja kerron kiinteistövälittäjän yhteystiedot. 

 Paljon oli suoranaista raivaustyötä... Vänä karailee joukossa. 


Väinön ihanasta luonteesta kertoo paljon, että uskalsin ottaa riskin (Fiinun kanssa ei voisi ajatellakaan!) ja jättää yöksi Väinön talolle porukan kanssa, toki yksi ihminen oli hänelle todella läheinen pentuajoista lähtien, vaikka muut olivatkin vieraita. Meillä oli huone varattuna hotellista, minne olisi voinut ottaa koiran, mutta arvelin, että Väinöllä kumminkin olisi hauskempaa viettää yöt vapaammissa oloissa. 

Hienosti poika oli sopeutunut, ja varttia yli seitsemän oli joka aamu herättänyt "kaitsijansa".  

Alla tulos. Sunnuntaina Väinön patruunat oli käytetty. Hän oli joutunut valvomaan porukan kanssa pikkutunneille asti! Voi, ei oltu mentykään nukkumaan viimeistään kymmeneltä niin kuin kotona😴😴

 

Ikävää vaan että kun minä saavuin paikalle, sain joka aamu vähän liian suurellisen vastaanoton ja sunnuntaiaamuna, varotoimenpiteistä huolimatta, Vänä törmäsi haavaan😱. Eikä haava muutenkaan tykännyt liian pitkästä hoitamattomuudesta, vaikka itse yritin jotain hotellilla tehdäkin. Huokaus. Nyt ollaan tukisidos jalassa. Se laskee turvotusta, jota itse asiassa on aikaisemmien vammojen vuoksi jalassa ollut jo vuosia, vuosia... Olen koettanut kertoa silloin tällöin hoitohenkilökunnalle haavereista, mutta en ole oikein saanut vastakaikua. 😏


Kotiin on palattu... ja jostain syystä terassin pöydän päällinen on mieluinen huilikohde. 





Niin se jodlaus... Jodlaava (ainakaan kesykoira) ei ole kuollut sukupuuttoon. 

Todisteena alla kaksi aika pätevää videota. 


Kannattaa katsoa, menee vaan joitakin sekunteja.


Eläimet ovat minulle maan suola, ja enemmänkin. 

Kiitos Sinulle vierailustasi!



perjantai 28. elokuuta 2020

Tuleeko minusta enää eläjää... tai ainakaan liikkujaa?

Aina jää jotain pois ja tekstiä pitää hioa. Eli jos olet lauantaina lukenut postauksen, kannattaa silmäillä teksti uudelleen😅

Fiinun kanssa on sattunut ja tapahtunut, aivan liian kanssa. Tämän, mitä nyt kerron, olisin voinut helposti jättää pois Neidin sattumusluettelosta.

Päätin aikaisemmin, että kirjoitan vasta, kun olen selvillä vesillä, mutta koska niitä ei ala näkymään, paras pyörtää päätös ja tehdä tapahtuneesta postaus juurikin nyt.

"Mitä! Muka minun syyni???"

Kyllä Fiinu, valitettavasti mamin vamma on juurikin sinun syysi! "Onnettomuus" sattui toukokuun lopulla. Päästin sakin aitaukseen toisesta takaovesta, ja jostain syystä Fiinun etujalan "koronakynsi" (hänen kynsien leikkuusen tarvitaan kolme ihmistä, ja koska maaliskuussa tuli tapaamiskielto, ketään ainakaan pätevää vierasta ei ollut ilmaantunut yli kolmeen kuukauteen) viilsi oikeaan nilkkaani, sisäpuolelle puolikaaren muotoisen aukon.

Fiinu omaa kynnet, jotka kuluvat huonosti. Väinön kynsiä taas ei tarvitse koskaan leikata. Kohtalonivaa on tietenkin se, että hän antaisi leikata ne toisin kuin Fiinu, jonka jalkoihin ei ylipäätään saa koskea. Ja uskokaa huviksenne, että taatusti yritettiin pentuna totuttaa!

Haavasta ei tullut verta, se ei vaivannut ja melkein unohdin sen. Saman viikon perjantaina suihkuun mennessä tapahtui seuraava "accident". Teen kuivaharjauksen aina ennen suihkua ja olin komentanut itseäni, että ohittaisin nilkan haavauman, mutta toisin kävi. Hanska vaan jotenkin osui kielekkeeseen, ja et ikinä arvaa... valtimo hajosi!



Otin tämän kuvan, kun olin saanut haavan tyrehdytettyä ja käynyt jopa terveyskeskuksessa. Täällä ainakin on sellainen menettylytapa, että hoitaja kuuntelee vaivan aiheen, kertoo sen lääkärille ja vasta sitten, jos on tarvis, pääsee vastaanotolle.

Minä kävin näyttämässä jalkaa Heli Heikkoselle seuraavana maanantaina. Hän paineli ja ihmetteli, että jopa on kynsi pystynyt osumaan juuri valtimoon. Hoitaja laittoi lapun päälle, ja kaikki näytti olevan hyvin.

Vaan... haava ei mennyt kiinni. Alkoi vuotaa. Ostin sitä ja tätä haavanhoitolappua. Lopulta märki, ja kipu oli niin kovaa, että oli pakko lähteä lääkärin pakeille uudestaan.

Jostain kumman syystä haavoja oli yhtäkkiä kaksi. Kynnen kraapauksen yläpuolelle oli myös ilmaantunut haava, joka on koko ajan ollut hankalampi ja erittävämpi. En keksi muuta kuin että koirabakteerit, joita lopulta viljelyssä löytyi neljää eri sorttia, olivat siirtyneet ylemmäs ihonirhaisuun, jonka ehkä ruusun piikit olivat aiheuttaneet.

Minulla ei ole koskaan ollut ongelmaa haavojen kanssa! Siksi en ottanut vakavissani Fiinun kynnen raapaisua. Mitäs tuosta jne.

Joten jos ei mitään muuta, niin lukija ottakoon opikseen.

Yksi viikko hoitoaikaa kului hukkaan siinä, kun hoitaja antoi minulle Sorbactia ja bordereita (haavanhoitolappuja) kotiin. Tulos oli nolla.

Haavan kipuilu ei enää riittänyt, vaan aloin saada sähköiskumaisia sähäyksiä sääreen. Ne olivat todella tuskallisia! Kuin puukolla olisi hakattu.

Lääkäri määräsi antibioottia, haavaviljelyn ja käynnit haavahoitajan luona.

Kuulostaa hyvältä ja tehokkaalta. Mutta itse asiassa näistä ohjeista alkoi pelkkä kidutus.

Haava oli niin arka, että siihen ei voinut kunnolla koskea puudutettunakaan, johon käytettiin erilaisia suihkeita ja geelejä. Hyvä, etten oksentanut tai alkanut itkeä.

Kuvittele, miltä tuntuu kun vereslihaan hakataan nuppineuloilla. Tältä "haavahoito" tuntui.

Kipuni aliarvioitiin. En voi sanoa mitään muuta. Pari viikkoa sitten annoin eräälle lääkärille tiukan palautteen, ja hän tiuskaisi minulle, että se on teidän mielipiteenne. Enkä tarkoittanut pelkkää hoitokipua, mutta myös tuskallisia jälkimainkeja

Mieti avohaavaa, jota on "krääkitty" ja joka jyskyttää tuntikaupalla, joskua jopa toista vuorokautta. Siihen ei pelkkä ibuprofeiini ja parasetamoli -yhdistelmä auta. Itkin ja huusin jalkani vieressä.

Hoitajat ovat olleet onneksi pääsääntöisesti mukavia, osa jopa todella sydämellisiä, huolehtivia ja empaattisia. Heidän ammattitaidolleen täytyy antaa iso plussa!

Viljelyn perusteella määrätty antibioottikin osoittautui voimattomaksi. Kymmenen päivän kuurin syötyäni haavaa katsottiin. Se haisi ja eritti voimakkaasti. Kysyin lääkäriltä, että eikö pitäisi tehdä joku muutos. Pitäisikö määrätä voimakkaampi antibiootti? Tunsin elimistössäni, että lääkkeen teho ei riittänyt. Se yritti, mutta lannistui vihollisen edessä.

"Ehei", nuoren miehen vastaus oli, "kyllä se siitä. Viljelytuloksen mukainen lääke kun kuitenkin on menossa, mutta haava tarvitsee vaan pidemmän kuurin."

Tämä tapahtui maanantaina. Torstain vastaisena yönä minulle nousi lämpöä. Edellinen haavahoito ja sen jälkipuinti olivat olleet kauhistuttavia!  Minuun oli sattunut enemmän kuin koskaan ennen ja sanoin lääkärille, että en kestä enää näitä kipuja. Voitteko käsittää hänen vastauksensa: "Ymmärrän, mutta kyseessä ei ole varsinainen hermokipu, vaan mekaaninen haavakipu, joka ei ole yhtään vaarallinen. Se kuuluu asiaan."

Lääkäri nöyrtyi sen verran, että soitti infektiopolille ja sieltä tuli uusi antibioottilääkemääräys. Samaten kävin uudelleen osteomyoliittikuvaksessa, mutta edelleen onneksi tulehdus oli pysynyt pinnallisella tasolla. 

Sillä lailla. Painostettuna hän määräsi minulle pitkävaikutteista hermokipulääkettä Triptyliä, jota en koskaan uskaltanut ottaa. En ainakaan sen jälkeen kun samaan aikaan olisi pitänyt ottaa antibioottia, jonka haittavaikutuksista ensimmäisenä luki: "Ensimmäisen annoksen ottamisen jälkeen potilas saattaa vajota psykoosiin."

Niin hupakko en ollut, että olisin yhdistänyt kahta haittavaikutuksiltaan pahaa lääkettä. Eikä Triptyl ollut sitä, mitä olisin tarvinnut. Olisin tarvinnut sellaista kivun lievittäjää, joka vaikuttaa heti, ei viikkojen kuluttua.

Kipu on viholinen seuralainen. Se vie voimat, aloitteellisuuden ja keskittymiskyvyn. Jos jotain hyvää etsin, niin ymmärränkö paremmin tämän session jälkeen niitä (jos jään henkiin😓?) ihmisiä, joilla on toivoton kipu seuralaisinaan?

Eräs hoitaja nosti kissan pöydälle. Hän sanoi minulle, että haavaa ei saa puhdistettua, koska siihen ei voi koskea edes pumpulipuikolla.

Tähän kohtaan esitän vastalauseeni! Osa hoitajista on antanut puudutteen vaikuttaa kunnolla, noin 10 minuuttia. Sitten haavoja pystyi joten kuten krääkkimään, mutta jotkut kaatoivat puudutteen haavoihin ja alkoivat saman tien nyppiä ja tökkiä. IIIIK😡Tämä siis ENNEN Oxynormia.

Joka tapauksessa, samainen hoitaja soitti minulle ja ehdotti Oxynormia - vahvaa kipulääkettä, huumeeksi luokiteltua ainetta. Ottaisin sitä ennen haavanpuhdistusta ja se auttaisi myös jälkikipuun.

Näin tapahtui, mutta ei mutkattomasti. Olin kauhuissani. Pelkäsin, mitä haittavaikutuksia Oxynormista tulisi. Hyppelisinkö pitkin seiniä? Vai näkisinkö kuusipäisiä liskoja? "Empaattinen" mieheni lähetti terveiset kauttani hoitajalle ja käski laittaa minut hetimiten pakkopaitaan. Arvaa, naurattiko vitsi minua.

Taas on palautteen paikka. Hoitajan pitäisi (pitää) huomata koulutuksen ja kokemuksen myötä potilas, joka tarvitsee enemmän perusteluja ja selitystä. Vakuutteluja, ei vain pään pyöritystä ja kommenttia, että en osaa yhtään sanoa, mitä siitä mahtaa tulla. Vaikka ei yleensä ole... niin voi kai silti...

Mutta kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole, ihminen on hullu ja nielaisee "myrkyn".

Kyllä, kyllä... kävin myös yksityisellä lääkärillä Minervassa, mikä reissu oli täysi farssi. Vaikka olin painottanut hoitajalle varatessani aikaa, että pitää valita lääkäri, joka tajuaa haavoista, toisin kävi. Sukunimikaimani nosti heti kädet pystyyn, käski palaamaan Eurajoelle, jossa on koulutettuja haavahoitajia. Hänen, vaikka on yleislääketieteen erikoislääkäri, tietous ei riitä haavahoitoihin.

Mutta tulipahan kokeiltua. "Kaikki" kun ovat huutaneet minulle, että Minervassa osataan auttaa. Joopa joo...

Vastoin kaikkia pelkojani Oxynorm osoittautui minulle sopivaksi. Harmi, etteivät anna sitä kotiin😆kipu pysyi pois tuntikaupalla, ja tämän jälkeen haavan puhdistaminen on sujunut helpommin.

Lopulta, vaikka kuukausi liian myöhään minulle määrättiin Trampalginia, ja kun se ei kunnolla lannistanut kipua, Tramalia. Sitä en ole hakenut, ja toivon totisesti etten joudu siihen turvautumaan. 

Edelleenkään haavan pohja ei ole noussut ja edessäni on todennäköisesti käynti Satasairaalan haavapolilla.

Keskiviikkona aloitettiin haavahunaja + Sorbact-nauha - hoito. Tämän suosituksen, ohessa monien tukituotteiden myötä, sain homeopaatilta, johon alunperin otin yhteyttä Väinön spondyloosin vuoksi. Ehdotuksen antajaa en tietenkään paljastanut terveyskeskuksessa.

Niinpä, blogin lukijat. Väinöllä on sukunsa vaiva. Se varmistui röngenkuvauksessa, mutta kerron hoidosta ja lisäravinteista myöhemmin. Eikä hätää, hän voi hyvin, vaikka takapäästä on tullut "fletku" eikä hän enää liiku niin balettimaisen kauniisti.

Silti, monina iltoina olen tirauttanut itkut. Miten sujuu elämä koskaan ilman Väinöä?

Hoitoni jatkuvat edelleen. Olen aika peloissani, vaikka haavan tuntemukset ovat helpottuneet ja olen jopa aamuisin kävelyttänyt Fiinua tietä pitkin 20 minuuttia. Tiedän sen olevan nolon vähän verrattuna aikaisempiin lenkkeihin ja pihatöihin käyttämääni aikaan.

Mutta jostain on lähdettävä paranemista rakentamaan.
















maanantai 23. maaliskuuta 2020

Piristystä koronauutisten joukkoon


Näin komeassa pakkaskelissä lenkkeilimme Fiinun ja Väinön kanssa sunnuntaiaamuna. Emmekä tavanneet ketään, emme edes ainutta autoa nähneet. Lenkkimme oli siis turvallinen sekä minulle että kanssaihmisille. Näin meillä maalla😉

Lähistöllä liikkuu kaksi kaurislaumaa, ja se toinen, kolme eläimen lauma, laiduntaa lähipelloilla. Näemme kauriit joka kerta, kun lähdemme ulkoilemaan rekkujen kanssa. Näiden lisäksi supikoirat, mäyrät, ketut, rusakot jne. ovat aktiivisesti liikkeellä. Siksi meillä harrastetaan tällä hetkellä remmilenkkejä, ja varsinkin sen viime keväisen supikoirajahdin jälkeen😅.

"Manaan" edelleenkin ruokintapaikkoja, joita on neljä talomme lähellä. Ne kokoavat koko konkkaronkan, vaikka toisaalta, en tietenkään halua, että kauriilta loppuu ruoka talvella. Huokaus, tyydymme siis tässä nurkissa kulkemaan kytkettyinä.

Lisää rajoituksia on ilmeisesti tulossa myös meille ihmisille. Maalla ei sunkaan koirien kanssa kulkemista kielletä, koska jopa Italian surkeuden keskellä ihmiset saavat lenkittää koiriaan. Huomasitko uutisen? Se oli hauska tarkoittamatta olla sitä. Kaikki perheenjäsenet ulkoiluttavat koiraa vuoron perään, koska kodin lähellä liikkuminen on sallittua. Sitten naapurit kysyvät, saavatko hekin käydä kävelemässä, ja illalla koirat ovat aivan uupuneita. Ehkä myös onnellisempia kuin aikoihin? Saatuaan myös olla omien ihmisten kanssa enemmän kuin normaalisti. Tätä asiaa uutinen ei kommentoinut.

Alla näet esimerkin meidän lenkeistämme. Ne ovat lähinnä sitä, että minua viedään kuin litran mittaa, kun pariskunta jäljestää. Väinön nenä pysyy pääosin maassa, mutta Fiinu ottaa myös ilmavainua, ja kun jälki vie sivulle, sinne myös pyritään. Onneksi olen iso ja vahva😊😊






Eikö ole kaunis kuva? Komea koira pääosassa, tietysti, on kuin isänsä kiiltävine turkkeineen💗, mutta muutenkin. Sänkipelto ja pilvien täplittämä sininen taivas... supisuomalaista.





Rennosti... Elämä on kohdillaan silloin kun voi näin rauhassa vetää sikeitä rakkaan ihmisen vierellä. 




Töitäkin pitää tehdä, ja Väinö on erinomainen työkoira. Kun pyörä vaan pyörii...



Kaikkea hyvää viikkoosi!

torstai 12. joulukuuta 2019

Söpöilyä ja vakavaakin asiaa pentutehtailusta

Tämä kuvakollaasi on esiintynyt muuallakin, mutta se on niin söpö, että minunkin piti jakaa se. Mitä luulet, onko kuvissa 1, 2 vai 3 koiraa?

Valitan, että koirablogissa ei ole lehtikään liikahtanut, ja puutarhablogin puolella olen kertonut syyn blogien hiljaiseloon. Kaksi kuukautta... on vaihtunut jo kolmeksi kuukaudeksi, ja reissu vaan jatkuu.

Taanoin pyysin Agathaa lähettämään kuvia itsestään, ja tämmöiset sain. Näissä köllötellään kotona.


"Häh, mulleko puhut? Luun syönti on just kesken."

"Et taas selitä jotain... mää haluun huilata😴!"


Vakava asia on seuraavanlainen: tänä aamuna luin sydän sykkyrällä uusimmasta Koiramme - lehdestä nartun "oman" kertomuksen surkeasta elämästään. Hän oli pentutehtailijan uhri ja kuoli ties monennenko tiineyden aikana komplikaatioon.

Kirjoittajan lailla kysyn, miksi tämä ei lopu??? Miksi joku edelleen ostaa pennun, jonka emää ei esitellä??? Samoin ostajan pitää olla vain tyytyväinen, kun kasvattaja tenttaa häntä ja haluaa nähdä koko perheen. Jos tällainen kiinnostus puuttuu, myyjä ei ole vastuullinen.

En voi enää uskoa, kaiken julkisuuden ja valistuksen jälkeen, että kysymys on tietämättömyydestä, vaan ne, jotka ostavat, tekevät tietoisen valinnan. Se tuntuu vielä kauheammalta kuin huijatuksi tuleminen.

Vai olenko väärässä? Osaavatko pentutehtailijat hommansa niin hyvin, että kunnon ihmiset haksahtavat?

Joka tapauksessa, jos ei ole markkinoita, ei ole tarjontaa. Jos kukaan ei ostaisi huumeita, niitä ei kannattaisi viljellä tai tuottaa muuten, salakuljettaa eikä myydä. Ei kannattaisi ottaa isoja riskejä.

Tulin kirjoituksesta todella surulliseksi. Jokainen eläin ansaitsee ruoan, suojan, huolenpidon, rapsutuksia ja rakkautta. Eikä vähiten rakkautta, vaikka se listaan tupsahtikin viimeiseksi. Mikä vaivaa niitä ihmisiä, jotka eivät tätä ymmärrä? Mikä heissä on vialla?

Pankoon tämä taas meidät kaikki koiraihmiset miettimään asiaa, ja jos yksikin tehtailtu pentu jää myymättä, niin hyvä.


 Loppukevennystä tarvitaan... Nipsu "uhittelee" Vänälle, mutta poika ottaa tilanteen lunkisti.






Ihania hetkiä sinulle oman koirasi / koiriesi kanssa!

torstai 10. lokakuuta 2019

Syksyn tullen



Suloista! Leppisperhe on kokoontunut miettimään, mistä löytyisi oiva talvisuoja. Eiköhän tällä pihalla koloja riitä.


Apassi on lähettänyt minulle monta kuvaa, (kiitos niistä!) joissa hän nauttii raikkaista ulkoiluilmoista. Alla muutama otos.









Pikku marakatti


Adalmiinalla on myös onni asua paikassa, jossa luonto on lähellä.

"Ei kai menny hukkaan?"



Terveysvalistus ei ole kaikunut kuuroille korville😀


(Agathakin on lähettänyt kuvia, mutta olen näemmä epähuomiossa poistanut ne ennen siirtoa. Voi minua. Mahtaisiko Agatha viitsiä lähettää uusia kuvia?)


Olimme eilen Vänän kanssa kahdestaan suppisretkellä. Jätimme tytöt kotiin ja nautimme toistemme seurasta sekä hiljaisuudesta. (Paitsi että romuttamon äänet, joista olen puutarhablogin puolella valittanut, kajahtelivat retkikohteeseemme asti, huokaus.)




Vauhti päällä! Pidin Väinön hihnassa, kunnes olin varma, ettei metsästäjiä ole paikalla.


Mahtavatko näin pienet jaksaa vielä kasvaa? Paljon oli pikkuruista sientä, jotka jätin toiveikkaana odottamaan.


Mukava saalis, josta osan toimitin tutulle rouvalle, joka ei enää itse pääse metsään.




Metsälampi on keinotekoinen, isäni kaivama, mutta luonto on muokannut sen aidon näköiseksi. Tässä riittää vettä myös kuivina kesinä, mikä on loistava uutinen metsän eläimille. Sopii myös koirien uittamiseen.


Miten rumaksi yksi metsäpalsta on raastettu! Kaunis, vanha metsä kolopuineen on poissa, samoin hyvät marja - ja sienipaikat.



Näin rumaan kuvaan ei voi postausta lopettaa...

Kuvassa on kuin isot kynnenjäljet, eikö? 





Kiitos vierailustasi ja puhdikasta loppuviikkoa!

Ai mutta eipäs vielä lopetetakaan! Fiinu the Roskisdyykkari lähettää myös terveisiä lukijoille.


"Täältä tulee hyvät haisut."




"Nami, nami, kääretorttupaperi on mun herkkua."