keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Kristiina Vehnätukka - romaani


 

Saanko esitellä: Kristiina ja Hurtta!

Kannen kuvan pitäisi esittää sakemannia, vaikka virallista rotua ei ollut olemassa vielä satoihin vuosiin. Noh, en viitsinyt pränkätä enempää vaan tyydyin tähän versioon. Ja onhan sakuja monen näköisiä. Minulla on vaan Väinö silmissäni, koska olen omistanut kirjan hänelle. 

Koirakirja tämä ei ole😅mutta jos ei yhtään pidä koirista, Hurtan osuus voi ärsyttää. 

Tapahtumat sijoittuvat 1300 - ja 1400 - lukujen taitteeseen Eurajoelle. Kirja on itsenäinen jatko-osa aikaisemmille Juusela-sarjan kirjoille, ja se kertoo suvun alkuvaiheista. 

Samalla tämä on seikkailukertomus ja katsaus keskiajan ihmisen elämään. Sen olen esittänyt niin hyvin kuin viihderomaanissa kannattaa tehdä. Ensijalla on mielestäni juonen kuljetus. 

Kristiinan äitipuoli Margaretha haluaa päästää lopullisesti eroon hankalasta tytärpuolestaan, käsiään tahrimatta. Hän punoo pirullisen juonen ja palkkaa rosvojoukon kaappaamaan Kristiinan. Mutta miten lopulta käy? Saako paha palkkansa? 

Kirja ilmestyy tammikuussa. Sitä voi ostaa suoraan minulta, Eurajoen Matkailuinfosta ja nettikirjakaupoista. 

Pitää vielä mainostaa, että Leena Faltulla ja minulla on uudet yhteiset facebook-sivut: Kirjailijaystävykset Eurajoelta. Kerromme uusista ja jo vanhemmista kirjoista ja tulevista projekteista. Tervetuloa tutustumaan ja tykkäämään. 


Kiitos vierailustasi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti