Fiinu Millan ja Kessun luona kylässä

Mää en tykkää tästä kyydistä. Yäks.

Pitkästä aikaa päätettiin Millan ja Kessun mamin kanssa kokeilla, miten kolmikko tulee toimeen. Oikeastaan koirien yhdessäolo tyssäsi siihen, kun Väinö ei enää hyväksynyt aikuistuvaa Kessua. Sääli, vaikka selvähän se on, että sakemanniurokset (eivätkä kaikki nartutkaan) ole yleensä sosiaalisia, jokaisen turren ja rekun kavereita.

Lähdettiin liikkeelle työautolla, ja Väinö joutui vallan jäämään kotiin. Minun oli kauhean huono omatunto, vaikka toisaalta, mitä hän pihalla olisi tehnyt autossa istumassa. Vaan arvaas, oliko Väinö loukkaantunut, kun hän huomasi, että Fiinu pääsee, mutta ei hän.

Komea Kessu hyväksyi alkurähinöiden jälkeen Fiinun, eikä Milla sen kummemmin välittänyt nuoremmasta neidistä. Fiinu ei ala haastamaan riitaa, jos sitä ei toinenkaan tee.

Me kaikki osataan kerjätä! Nuuhkis... kala haisee.

Millan elämä muuttui kerta heitolla 1000 % paremmaksi, kun hän pääsi uuteen kotiin. Hänen maminsa kertoili, että Milla oli maannut kylmällä terasilla kettingissä, kun hän oli hakenut tytön neljä vuotta sitten. Sellainen ei ole minkään koiran paikka! Oikein vihaksi pisti taas, kun puhuttiin siitä, millaiset säälimättömät ihmiset ottavat koiria.

Yhteiselo sujui näin leppoisasti. Mitä nyt Kessu tahtoi nuoren miehen innolla tunkeilla Fiinun hännän alle😆

Kirpparilta löytynyt lelu oli mieluinen.

Sylieläin

Koirista on varmasti yhtä lailla virkistävää päästä kylään ja saada vieraita.

Tulomatkalla apukuski oli huomattavasti reippaampi.

Kyläreissu oli näin uuvuttava.

Lähdettiin Väinön kanssa vielä lenkille, hiukan lohdusta pojalle, ja näin kaunista oli.

Räjähtäviä esineitä

"Mää en ole tehny enkä nähnny mittään, taisin itse asiassa torkahtaa."

Alma oli suljettu erään kotityön ajaksi koiraportin taakse, ja ilmeisesti se oli ottanut neitä pattiin. Harmitus oli tuotu ilmoille tuhoamalla petari.
Huonekalukauppias kiittää, mutta mami ei niinkään.


Onneksi Agathan mami oli "pelännyt" tätä tihutyötä ja ottanut varoiksi sähköjohdot irti seinästä ja sulkenut vesihanan. Muuten tirppa olisi nyt entinen, ja talossa olisi vesivahinko.

Pesukone oli lisäksi retuutettu keskelle lattiaa.

Johdot ovat sen tuhannen päreinä😰😰😰

Neidillä on ehtymätön toimintatarmo ja äidiltä perittyä kekseliäisyyttä. Mitäs muuta tähän osaa sanoa. Erinomainen harrastuskoira siis, mutta nämä lieveilmiöt saisivat olla hiukan loivemmat.
Vitsailin Agathan mamille, että jos Fiinua käytetään tulevana keväänä uudelleen ja syntyy jälleen yksi ainut harmaa tyttö, joudun laittamaan uusille omistajille varoitusplakaatin mukaan: nostakaa kaikki irtain kuuden metrin korkeuteen. 

Touhuttiin meilläkin jotain yllättävää, ja tietenkin taas vaarallista. HUH, selvittiin onneksi säikähdyksellä, mutta toimenpiteitä Väinön tempaus aiheutti.

Lasinpesunestepurkki tyhjeni muutamassa hetkessä.

Menin lauantai-iltana koirien kanssa pihalle puoli kymmenen tienoilla, ja tuuli oli lennättänyt yhden Väinön virallisista kanistereista tien toiselle puolelle. Lähden pelastamaan sitä, ja kun näin Väinön seuraavan kerran, kolmen sekunnin kuluttua, hänellä oli sinistä nestettä valuva pieni kanisteri suussaan.

Väinö oli ottanut bioetanolia sisältävän kanisterin rapuilta. Tein mitä oli tehtävissä ja ryöväsin sen pois häneltä, mutta pohjalla oli enää neljäsosa.

Oliko neste valunut maahan vai oliko sitä mennyt alas Väinön kurkusta?

Talossa ei ollut edes hiilitabletteja eikä piimää. Voi hitsin hitsi.  Kurkimme otsalampun avulla pojan suuhun, ja siellä ei näkynyt mitään poikkeuksellista. Tämä ei onneksi ole syövyttävä aine, mutta silti.

Väinö tyhjensi ruokakuppinsa tullessaan sisälle, ja lisäksi annoin hänelle kananmunia ja turkkilaista jogurttia. Toivoin ruoan neutralisoivan, jos hän olisi jonkun tipan nestettä nielaissut.

Ja tosiaan, säikähdyksellä selvittiin. Ilmeisesti maan vetovoima oli pitänyt huolen siitä, että neste oli valunut alaspäin. Tosin sitä oli hänen turkissaan, mutta sen sai pyyhittyä pois.

Seuraavana aamuna mieheni siirsi erinäisiä kanistereitä Väinön tavoittamattomiin. Toisella kertaa vuorossa voisi olla vaikka jäähdytinnestekanisteri😱😱😱

Väinön himo kanistereihin on kyllä ihmeellinen. Mikään muu esine tai lelu ei ole mitään niihin verrattuna. 

Fiinun ksylitolikarkkien syöminen (josta kerron Ritavuoren juurella: hengenvaarallinen ksylitoli) aiheutti sen, että pastillit ovat aina ksylitolivapaita, ja sillä linjalla on syytä jatkaa. EI KSYLITOLIA TÄHÄN TALOON. Arvaa, miten monta kertaa laukkuni on jäänyt lattialle tai muuten Fiinun ulottuville, vain hetkeksi, kun olen tullut kotiin tai olen ollut lähdössä. Pastilliaski on hävinnyt parempiin suihin niin näppärästi, että vain revityt kappaleet ovat työn paljastaneet.

Turvallista loppuvuotta koiratalouksiin!

Uusi vuosi paukkuineen on ahdistavaa aika monessa perheessä, jossa on lemmikkejä. Apuneuvoja ja konsteja on tarjolla, mutta niiden tehokuuudesta minulla ei ole omakohtaista kokemusta.

Fiinu ja Väinö eivät ole paukkuarkoja, ja tuskin sitä ovat pennutkaan. Sen puoleen meillä rytisee ja jyskyy pitkin vuotta niin usein, (ampumarata ja räjäytystyöt muutamissa yrityksissä) että elämä paukkuarkojen koirien kanssa olisi melko järkyttävää.

KIITOS BLOGIN LUKIJOILLE TÄSTÄ VUODESTA!

Osaavat aikuisetkin koirat törttöillä

Ilma ei ollut kuin morsian, mutta se ei meitä haitannut.

Lyhyellä aamulenkillä ehti tapahtua: Fiinu hävisi noin puolen tunnin pellolla tarpomisen jälkeen. Peuran jälkiä oli paljon, ja neidillä on jälkinenä, joka on kiinnostunut riistastakin. Olisi vaan pitänyt laittaa tyttö kytkentään, mutta havahduin liian myöhään.

Koirat käväisivät metsän puolella, mutta minulla ei ollut sinne asiaa. Välissä on syvä ja sula oja, johon Väinökin putosi. Pomppu ei riittänyt.

Mahtoiko suussa ollut kanisteri hankaloittaa hyppäämistä?

Koetin kuvata Väinöä, joka riehuu kanisterin kanssa, mutta valo ei riittänyt. Ääni sentään kuuluu?

Yks´ kaks´ huomasin, että Fiinun keltaiset silmät eivät kiiluneet missään. Odottelimme Väinön kanssa jonkun aikaa. Toin Väinön sisälle ja lähdin itse uudelleen huutelemaan. Hetken kuluttua neiti kaahasi metsästä, ja hänellä oli joku erinomainen aarre suussaan. Ei puhettakaan, että hän olisi tullut edes sen verran lähelle, että olisin nähnyt, mitä hän kuskasi, saatikka että olisin voinut ottaa sen pois häneltä. Ehei, herkku syötiin, enkä voinut mitään. Jotain vaaleaa ja rapsakkaa se oli😓😓😓näytti kaukaa puruluulta. Löysiko hän tunkion? Tai oliko kyseessä kaadetun peuran tai hirven jäänteet?

Monet vaarat uhkaavat karkulaista. Ojat ovat tosi petollisia, koska maa lumen alla on sula. Metsästäjillä on loukkuja, ja kuinka usein niitä käydään tarkastamassa? Lisäksi tietysti auto- ja junaliikenne ja ilkeät ihmiset. Hohhoijaa😩. En osaa pelätä susia, mutta järki sanoo, että esim. kahdelle sudelle Fiinu on helppo saalis, ja täällä on tehty havaintoja susipariskunnasta.

Uskallanko päästää neitiä ollenkaan enää vapaaksi? Tässä on ainakin kolme peurojen ruokintapaikkaa lähellä, ja sen vuoksi sorkkaeläimiä liikkuu todella paljon. Jäljestettävää siis riittää. Yhtenä päivänä olin varautunut, ja koirat olivat hihnassa. Onneksi, koska peura loikkasi aivan neniemme edestä. Mistä olisin mahtanut Fiinun löytää? 

Väinö oli haisevassa mönjässä uituaan seisovassa vedessä. Hänestä likaisuutta ei jostain syystä tahdo huomata! Täytyy ottaa paperi käteen ja kokeilla, onko pelkkää märkyyttä vai jotain muuta. Tämä oli sentään vähemmän haisevaa tavaraa kuin siansonta, jota löytyi Väinön kaulasta noin viikko sitten erään retkeilyn jälkeen.

Pennuilla on puoli vuotta taivalta takana

.... ja monia, monia harrastamisen ja touhun täyttämiä vuosia toivottavasti edessä😍😍😍

Kuvat ovat muutaman päivän myöhässä! Pahoittelut, varsinainen merkkipaaluhan oli 16.12.

ALMA

ALLI

ALINA

ADALMIINA

APASSI

AGATHA

ARVO - ja kengännauhat

Tosiaan, pennuista ja vanhemmista muutamia videoita tämän aamun toisessa päivityksessä. Veikkaan että ne nostavat hymyn huulille näin maanantaiaamuna. HYVÄÄ JA TURVALLISTA VIIKKOA KAIKILLE💗

Elämän riemua

Alla muutamia videoita, joista välittyy koirien hyvä mieli. Ilo otetaan ihmisen mittakaavalla irti pienistä asiosta ja nautitaan hetkestä!

Väinö näyttää tällä tavalla, heilumalla, milloin hän on erityisen onnellinen. Syyksi riittää usein se, että ollaan yhdessä. Aamulla syömisen jälkeen esitellään nopeampaa superheiluntaa.

Kun mieluisa ystävä tulee kylään, seinät ovat kaatua.

Herrasta irtoaa korvia vihlova sopraano, kun kanisterinpala on pois hallinnasta.

Lumesta nauttivat kaikki (tai noh, ehkä eivät aurauskaluston kuljettajat, jotka joutuvat lähtemään pimeille teille pikkutunneilla)... Fiinu kumminkin tykkää lumen jahtaamisesta. Hyppelee kuin saaliin perässä.

Alla hänen tyttäriensä tyylinäytteitä.

Seuraavassa päivityksessä puolivuotiskuvat!

ARVO Arvokas - tottistaituri

Tarkkana! Mitä seuraavaksi?

Olen tölvinyt pentujen omistajia pelastuskoiraharrastuksen suuntaan. Sillai hellävaraisesti, omasta mielestäni😚😚😚, pitänyt asiaa vireillä ja ehdottanut, että sitä voisi harkita. Jos ja kun jotain aikoo harrastaa, niin miksi ei yleishyödyllistä toimintaa? Koira pääsee käyttämään nenäänsä  ja päätään monipuolisesti.

Myös Arvo soveltuisi tähän harrastukseen erinomaisesti. Hän on tasapainoinen ja rohkea poika.

Siis maahan.

"Ai...  mää olen kaunis?"

Jälkinenää riittää😘😉😉

Kepit ovat herran intohimo!

Mitäs sanot tästä tottiksesta?

👌Pennun kanssa on tehty upeaa työtä 👏👏👏

Apassille näyttelymenestystä

Minulta tuli pieni itku, kun Apassin mami lähetti kuvia pojan upeasta menestyksestä ja tyylikkäästä käyttäytymisestä tänään Messarissa. Hienoa👏👏👏!
Alla arvostelu💖 ROP jäi uupumaan hampaan vuoksi, vaikka se ongelma on jo korjaantumaan päin.

Hyvä hermorakenne kantaa stressaavissa tilanteissa, ja tietysti Apassia on viety erilaisiin paikkoihin, opetettu olemaan fiksusti. Silti, yllättävän coolisti poika näyttää ensiesiintymisen tällä saralla ottavan.

Pentutehtailijoista ja huijareista

"Mummulla on sit pehmoinen pipo! Mää tykkään kuskata sitä."

Vähän väliä silmiini osuu uutisia yllä mainituista ilmiöistä, ja ne eivät ole yhtään kivoja. Vallan sydäntä särkee pienten viattomien pentujen puolesta. Niitä ei hoideta eikä ruokita kunnolla😢😢😢

Miksi tämmöistä pääsee tapahtumaan? Kysynnän ja tarjonnan laki säätelee pentukauppaakin, sekä laillista että laitonta. Oikeasti, jos kukaan ei ostaisi kuin pentuja, joilla on paperit ja sukupuut kunnossa, niitä ei kannattaisi tehtailla tai tuoda Venäjältä ja Baltian maista.

MIKSI IHMISET SITTEN OSTAVAT? Siihen haluaisin vastauksen. Jos todella tahtoo kunnollisen ja mahdollisimman terveen koiran, siitä on myös valmis maksamaan tonnin verran. Paperillisten sakemannien hinnat ainakin pyörivät niillä main. Jos pennun hinta on selvästi alhaisempi, varoituskellojen pitäisi kilkattaa lujaa.

Kuten on monesti annettu "tunnusmerkeiksi": vastuullinen kasvattaja ei myy pentua kenelle tahansa, ei näkemättä ja keskustelematta ostajan kanssa, ei takakontista, eikä ota varausmaksua pelkän puhelinsoiton tai viestin pohjalta. Jos myyjällä on kiire päästä eroon pennusta, kellojen kuuluisi varoittaa jälleen.  Jos ostaja ei pääse näkemään oloja, joissa pentu on kasvanut, kasvattajalla on jotain salattavaa.


Tällä videolla nautiskellaan pullasta😇

Erikseen ovat vielä huijarit, olemattomilla pennuilla rahastavat, ja tähän huijaukseen on kaiken lisäksi ruvennut liittymään identiteettivarkaudet. Kun varausmaksun maksaneet ostajat alkavat kysellä pentujen perään, he kohtaavat ihmisen, jolla ei ehkä ole koskaan ollut koiraa ja joka on aivan ymmällään, kun häneltä vaaditaan selitystä ja rahoja takaisin.

Selvaa kait on, että vasta kun on tutustunut pentuihin ja emään, maksetaan varausmaksu, ja suorituksesta täytyy saada kuitti. Parasta olisi maksaa pankkitilille, koska vain "oikeat" ihmiset, jotka pystyvät todistamaan henkilöllisyytensä, voivat avata Suomessa tilin. Tilinomistajan nimen on täsmättävä maksajalle annettuun; muuten raha pomppaa takaisin, joten huijaaminen käy huomattavasti vaikeammaksi. En sano mahdottomaksi, koska rikolliset keksivät valitettavasti aina uusia keinoja.

Pentutehtailusta on onneksi rummutettu niin paljon, että toivon julkisuuden avaavan ihmisten silmät. Kunpa kukaan ei enää sortuisi ostamaan tehtailtua pentua!

Adalmiina vieraisilla

Kun Adalmiina ehti meille asti, oli pilkkopimeää, joten kuvat ovat sen mukaisia. Kuvaaja koettaa saada mustaa erottumaan mustasta!

Fiinun kanssa oli taas yhtä riemukasta säätöä. En saanut ainuttakaan onnistunutta kuvaa, kun piti toppuutella äitikoiran riehakkuutta, joka pelottaa nuoria koiria. Miten hänet saisi ymmärtämään sen? Vähemmän yritystä, enemmän tulosta.

Väinö, vanhempana ja viisaampana, otti tyttärensä vastaan rauhallisin hännän heilutuksin. Ilman sen suurempaa showta. 

Iskän edessä on kuitenkin parasta olla nöyränä.

Adalmiina vaikuttaa helposti koulutettavalta, erittäin miellytämishaluiselta ja isänsä tavoin ohjaajapehmeältä.

Iskä on kiinnostava, mutta kun se pahus häipyi valon tavoittamattomiin leikkimään kanisterin palan kanssa.

Koirien maailma on välillä metkaa. Adalmiina murahti miehelleni, joka tuli takapihalle terassin kautta. Tästä omatoimisuudestaan Adalmiina sai Väinöltä turpiinsa. Vain Väinö Suurella on oikeus vahtia ja murista tällä pihalla.

Adalmiinan mami on kovasti tyytyväinen tyttöön: mm. läsnäoloon, kontaktin ottamiseen ja käytökseen ihmisten ilmoilla. 

Minä olen erityisen iloinen siitä, että voin pentujen puolesta nukkua yöni rauhassa. Minun ei tarvitse surra, pidetäänkö niitä kunnolla tai saavatko ne tarpeeksi aktiviteettia.

Morjens, sanoi kommeet toisillensa.