lauantai 9. joulukuuta 2017

Pentutehtailijoista ja huijareista

"Mummulla on sit pehmoinen pipo! Mää tykkään kuskata sitä."

Vähän väliä silmiini osuu uutisia yllä mainituista ilmiöistä, ja ne eivät ole yhtään kivoja. Vallan sydäntä särkee pienten viattomien pentujen puolesta. Niitä ei hoideta eikä ruokita kunnolla😢😢😢

Miksi tämmöistä pääsee tapahtumaan? Kysynnän ja tarjonnan laki säätelee pentukauppaakin, sekä laillista että laitonta. Oikeasti, jos kukaan ei ostaisi kuin pentuja, joilla on paperit ja sukupuut kunnossa, niitä ei kannattaisi tehtailla tai tuoda Venäjältä ja Baltian maista.

MIKSI IHMISET SITTEN OSTAVAT? Siihen haluaisin vastauksen. Jos todella tahtoo kunnollisen ja mahdollisimman terveen koiran, siitä on myös valmis maksamaan tonnin verran. Paperillisten sakemannien hinnat ainakin pyörivät niillä main. Jos pennun hinta on selvästi alhaisempi, varoituskellojen pitäisi kilkattaa lujaa.

Kuten on monesti annettu "tunnusmerkeiksi": vastuullinen kasvattaja ei myy pentua kenelle tahansa, ei näkemättä ja keskustelematta ostajan kanssa, ei takakontista, eikä ota varausmaksua pelkän puhelinsoiton tai viestin pohjalta. Jos myyjällä on kiire päästä eroon pennusta, kellojen kuuluisi varoittaa jälleen.  Jos ostaja ei pääse näkemään oloja, joissa pentu on kasvanut, kasvattajalla on jotain salattavaa.


Tällä videolla nautiskellaan pullasta😇


Erikseen ovat vielä huijarit, olemattomilla pennuilla rahastavat, ja tähän huijaukseen on kaiken lisäksi ruvennut liittymään identiteettivarkaudet. Kun varausmaksun maksaneet ostajat alkavat kysellä pentujen perään, he kohtaavat ihmisen, jolla ei ehkä ole koskaan ollut koiraa ja joka on aivan ymmällään, kun häneltä vaaditaan selitystä ja rahoja takaisin.

Selvaa kait on, että vasta kun on tutustunut pentuihin ja emään, maksetaan varausmaksu, ja suorituksesta täytyy saada kuitti. Parasta olisi maksaa pankkitilille, koska vain "oikeat" ihmiset, jotka pystyvät todistamaan henkilöllisyytensä, voivat avata Suomessa tilin. Tilinomistajan nimen on täsmättävä maksajalle annettuun; muuten raha pomppaa takaisin, joten huijaaminen käy huomattavasti vaikeammaksi. En sano mahdottomaksi, koska rikolliset keksivät valitettavasti aina uusia keinoja.

Pentutehtailusta on onneksi rummutettu niin paljon, että toivon julkisuuden avaavan ihmisten silmät. Kunpa kukaan ei enää sortuisi ostamaan tehtailtua pentua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti