maanantai 25. joulukuuta 2017

Räjähtäviä esineitä


"Mää en ole tehny enkä nähnny mittään, taisin itse asiassa torkahtaa."





Alma oli suljettu erään kotityön ajaksi koiraportin taakse, ja ilmeisesti se oli ottanut neitä pattiin. Harmitus oli tuotu ilmoille tuhoamalla petari.
Huonekalukauppias kiittää, mutta mami ei niinkään.


Onneksi Agathan mami oli "pelännyt" tätä tihutyötä ja ottanut varoiksi sähköjohdot irti seinästä ja sulkenut vesihanan. Muuten tirppa olisi nyt entinen, ja talossa olisi vesivahinko.

Pesukone oli lisäksi retuutettu keskelle lattiaa.

Johdot ovat sen tuhannen päreinä😰😰😰

Neidillä on ehtymätön toimintatarmo ja äidiltä perittyä kekseliäisyyttä. Mitäs muuta tähän osaa sanoa. Erinomainen harrastuskoira siis, mutta nämä lieveilmiöt saisivat olla hiukan loivemmat.
Vitsailin Agathan mamille, että jos Fiinua käytetään tulevana keväänä uudelleen ja syntyy jälleen yksi ainut harmaa tyttö, joudun laittamaan uusille omistajille varoitusplakaatin mukaan: nostakaa kaikki irtain kuuden metrin korkeuteen

Touhuttiin meilläkin jotain yllättävää, ja tietenkin taas vaarallista. HUH, selvittiin onneksi säikähdyksellä, mutta toimenpiteitä Väinön tempaus aiheutti.

Lasinpesunestepurkki tyhjeni muutamassa hetkessä.

Menin lauantai-iltana koirien kanssa pihalle puoli kymmenen tienoilla, ja tuuli oli lennättänyt yhden Väinön virallisista kanistereista tien toiselle puolelle. Lähden pelastamaan sitä, ja kun näin Väinön seuraavan kerran, kolmen sekunnin kuluttua, hänellä oli sinistä nestettä valuva pieni kanisteri suussaan.

Väinö oli ottanut bioetanolia sisältävän kanisterin rapuilta. Tein mitä oli tehtävissä ja ryöväsin sen pois häneltä, mutta pohjalla oli enää neljäsosa.

Oliko neste valunut maahan vai oliko sitä mennyt alas Väinön kurkusta?

Talossa ei ollut edes hiilitabletteja eikä piimää. Voi hitsin hitsi.  Kurkimme otsalampun avulla pojan suuhun, ja siellä ei näkynyt mitään poikkeuksellista. Tämä ei onneksi ole syövyttävä aine, mutta silti.

Väinö tyhjensi ruokakuppinsa tullessaan sisälle, ja lisäksi annoin hänelle kananmunia ja turkkilaista jogurttia. Toivoin ruoan neutralisoivan, jos hän olisi jonkun tipan nestettä nielaissut.

Ja tosiaan, säikähdyksellä selvittiin. Ilmeisesti maan vetovoima oli pitänyt huolen siitä, että neste oli valunut alaspäin. Tosin sitä oli hänen turkissaan, mutta sen sai pyyhittyä pois.

Seuraavana aamuna mieheni siirsi erinäisiä kanistereitä Väinön tavoittamattomiin. Toisella kertaa vuorossa voisi olla vaikka jäähdytinnestekanisteri😱😱😱

Väinön himo kanistereihin on kyllä ihmeellinen. Mikään muu esine tai lelu ei ole mitään niihin verrattuna. 

Fiinun ksylitolikarkkien syöminen (josta kerron Ritavuoren juurella: hengenvaarallinen ksylitoli) aiheutti sen, että pastillit ovat aina ksylitolivapaita, ja sillä linjalla on syytä jatkaa. EI KSYLITOLIA TÄHÄN TALOON. Arvaa, miten monta kertaa laukkuni on jäänyt lattialle tai muuten Fiinun ulottuville, vain hetkeksi, kun olen tullut kotiin tai olen ollut lähdössä. Pastilliaski on hävinnyt parempiin suihin niin näppärästi, että vain revityt kappaleet ovat työn paljastaneet.

Turvallista loppuvuotta koiratalouksiin!

Uusi vuosi paukkuineen on ahdistavaa aika monessa perheessä, jossa on lemmikkejä. Apuneuvoja ja konsteja on tarjolla, mutta niiden tehokuuudesta minulla ei ole omakohtaista kokemusta.

Fiinu ja Väinö eivät ole paukkuarkoja, ja tuskin sitä ovat pennutkaan. Sen puoleen meillä rytisee ja jyskyy pitkin vuotta niin usein, (ampumarata ja räjäytystyöt muutamissa yrityksissä) että elämä paukkuarkojen koirien kanssa olisi melko järkyttävää.

KIITOS BLOGIN LUKIJOILLE TÄSTÄ VUODESTA!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti