torstai 12. joulukuuta 2019

Söpöilyä ja vakavaakin asiaa pentutehtailusta

Tämä kuvakollaasi on esiintynyt muuallakin, mutta se on niin söpö, että minunkin piti jakaa se. Mitä luulet, onko kuvissa 1, 2 vai 3 koiraa?

Valitan, että koirablogissa ei ole lehtikään liikahtanut, ja puutarhablogin puolella olen kertonut syyn blogien hiljaiseloon. Kaksi kuukautta... on vaihtunut jo kolmeksi kuukaudeksi, ja reissu vaan jatkuu.

Taanoin pyysin Agathaa lähettämään kuvia itsestään, ja tämmöiset sain. Näissä köllötellään kotona.


"Häh, mulleko puhut? Luun syönti on just kesken."

"Et taas selitä jotain... mää haluun huilata😴!"


Vakava asia on seuraavanlainen: tänä aamuna luin sydän sykkyrällä uusimmasta Koiramme - lehdestä nartun "oman" kertomuksen surkeasta elämästään. Hän oli pentutehtailijan uhri ja kuoli ties monennenko tiineyden aikana komplikaatioon.

Kirjoittajan lailla kysyn, miksi tämä ei lopu??? Miksi joku edelleen ostaa pennun, jonka emää ei esitellä??? Samoin ostajan pitää olla vain tyytyväinen, kun kasvattaja tenttaa häntä ja haluaa nähdä koko perheen. Jos tällainen kiinnostus puuttuu, myyjä ei ole vastuullinen.

En voi enää uskoa, kaiken julkisuuden ja valistuksen jälkeen, että kysymys on tietämättömyydestä, vaan ne, jotka ostavat, tekevät tietoisen valinnan. Se tuntuu vielä kauheammalta kuin huijatuksi tuleminen.

Vai olenko väärässä? Osaavatko pentutehtailijat hommansa niin hyvin, että kunnon ihmiset haksahtavat?

Joka tapauksessa, jos ei ole markkinoita, ei ole tarjontaa. Jos kukaan ei ostaisi huumeita, niitä ei kannattaisi viljellä tai tuottaa muuten, salakuljettaa eikä myydä. Ei kannattaisi ottaa isoja riskejä.

Tulin kirjoituksesta todella surulliseksi. Jokainen eläin ansaitsee ruoan, suojan, huolenpidon, rapsutuksia ja rakkautta. Eikä vähiten rakkautta, vaikka se listaan tupsahtikin viimeiseksi. Mikä vaivaa niitä ihmisiä, jotka eivät tätä ymmärrä? Mikä heissä on vialla?

Pankoon tämä taas meidät kaikki koiraihmiset miettimään asiaa, ja jos yksikin tehtailtu pentu jää myymättä, niin hyvä.


 Loppukevennystä tarvitaan... Nipsu "uhittelee" Vänälle, mutta poika ottaa tilanteen lunkisti.






Ihania hetkiä sinulle oman koirasi / koiriesi kanssa!