Päälle tekemistä

Sain pari kivaa kuvaa ja videota, jotka muistuttivat minua, että on pitänyt kirjoittaa aktivoinnista ja päätekemisen keksimisestä.
Siihen ei tarvita hienoja leluja tai erityisiä paikkoja, välttämättä. Yllä on kananmunakenno ja alapuolella vessapaperirullan hylsy, jonka pentu joutuu askartelemaan auki saadakseen herkut.
Maitopurkit yms. ovat erinomaisia pakkauksia. Ne saa teipattua kiinni, ovat turvallisia ja sen verran vahvoja, että pentu joutuu puuhaamaan ja kuluttamaan energiaa.
Vaikeusastetta voi nostaa piilottamalla  "saalis", ja samalla tulee tuokio tottelevaisuutta, kun pentu opettelee paikallaoloa ja "etsi" tai jonkun muun sopivan käskyn. 


Tässä Fiinu leikkii pentuna ihanan rapisevan raejuustopurkin kanssa. Ostettu lelu, possu, jää auttamattomasti toiseksi, vaikka kuinka houkutellaan. 

Tiedän koiranomistajia, jotka aamuisin jättävät aikuisillekin koirille jonkinmoisen puuhan. Koira saa availla pahvilaattikkoa tai vaikka muropakettia, syödä herkut ja repiä lopulta saaliin kappaleiksi. Sen jälkeen voi ottaa tirsat, ja pian jo mami tai iskä tulee töistä kotiin.


Arvo on koonnut lelunsa kahluualtaaseen. Siellä on hienoa pyöritellä palloja, ja vinkulelua voi kiljuttaa, missä vaan.

Agatha on päässyt maalimiehen syliin, ensin tietenkin löydettyään hänet ihan itse.

Rohkea tirppa on ollut jo kolmissa hakuharjoituksissa, ja eilen lisäksi tottistreeneissä, joissa hän oli yllätys, yllätys ollut nuorin, mutta tuskin taitamattomin. Seuraaminen oli tuottanut vähän vaikeuksia, kun oli niin paljon kaikkea ihmeteltävää...
Näiden treenien jälkeen uni maistuu neidille! Pää ja kroppa ovat tyytyväisiä.

Mistä lienevät pennut ominaisuutensa perineet?

Tietenkin tältä rymykaksikolta😜

Tilanne on seuraava: lastaamme kattopeltiä traktorin peräkärryyn yhdellä metsäkämpällä, eivätkä Fiinu ja Väinö voi tietenkään seurata tilannetta alhaalta. Jalkoihin pitää tulla soheltamaan. Fiinu ei ensin hoksaa, että helpoin tapa päästä kärryyn on hypätä sinne.

Erilaisilla alustoilla uskalletaan kävellä.

Kuljettiin metsässä muutenkin...

Valkoinen vaara! Taatusti tänäkin syksynä joku poimii (pidän tätä valkoisena kärpässienenä, en tosin sen enempää jäänyt tutkailemaan) näitä herkkusieninä. Minä olen ottanut anopin kannan, että vaikka kuinka tunnistan, en nouki metsästä valkoisia sieniä. Noh, esim. lampaankääpä on niin erinäköinen, että sen voi ottaa.

Fiinun synnytys

Tästä on kirjoitettava ennen kuin mielikuvat haihtuvat ja muutuvat olemattomiksi. On pitänyt jo aikaisemmin, mutta päivitettää on ollut, onneksi, riittämiin.  

KIITOS TÄSSÄ KOHTAA KASVATTIEN OMISTAJILLE! Tykkään kovasti, kun pidätte yhteyttä ja olette hirmu tärkeitä minulle💖

Synnytys käynnistyi 16.6., ja avautumisvaihe alkoi edellisenä iltapäivänä. Sen huomasi ilman lämmön mittaamisia. Fiinun katse tuijotti kaukaisuuteen, hän läähätti, oli keskittynyt... siihen olennaiseen. Kaikki olisi mennyt erinomaisesti, jos minua, valmiiksi hermoheikkoa ihmistä, ei olisi pölötetty ja peloteltu. 


Mikään ei ole nimittäin pahempaa perfektionistille (joksi olen kait aikaisemminkin tunnustautunut) kuin joutua tuntemattoman tilanteen eteen. Olen taistellut tämän piirteen kanssa ja saanut siitä jonkinlaisen niskalenkin, mutta nyt se pompahti voitolle. Nauraa käkätti hyppiessään edessäni.

Mutta nyt olin tuntemattoman tapahtuman edessä, ja vielä peikkona oli se, että Fiinun sukulaistytöillä synnytykset, osalla siis, eivät olleet onnistuneet toivotusti. 

Milloin olisi aika lähteä lekurille? Mikä on normaalia, mikä ei? Kuinka kauan voidaan odottaa seuraavaa pentua? Millainen vuoto on normaalia? Mikä kertoo siitä, että kanavassa oleva pentu on hädässä?
Öh, miten on? Osaisitko itse vastata näihin kysymyksiin?  

Enkös soittanut mummulle,  16. päivän puolella, ehkä yhden maissa yöllä. Fiinu oli kovin levoton, enkä tiennyt, alkaisiko synnytys juuri kohta, tuntien kuluttua vai kirjallisuuden mukaan, jopa vrk:n kuluttua. 
Herätin mummuparan, mutta ihanana ihmisenä hän starttasi ja ajoi meille. Tein hänelle kyllä pedin, jos koko homma menisi vaan odotteluksi. Niinhän siinä kävi, että minä olin vain hätäinen. Piitu sanoi heti, että ennen aamua ei mitään tapahdu. 

Eikä tapahtunut aamullakaan. Piitun kanssa juotiin aamukaffeet, ja hän suunnisti takaisin kotiin hoitamaan koirat, ja varmasti muutakin puuhaa oli odottamassa. 

Päivä meni ihmetellessä ja odotellessa. Torkahdin kahden jälkeen useamman huonosti nukutun yön jälkeen. Heräsin siihen, että jotain tapahtui... Fiinu liikehti sängyssä, ja käskin hänet alas. Kääks.  Hän katsoi minua oudosti, oli jotenkin vaikea... neiti oli ponnistamassa.  
Pomppasin ylös ja lähdin hakemaan miestäni hallilta. Heilutin käsiäni, ja mieheni sammutti saman tien katkaisusirkkelin. Hänen ei tarvinnut kysyä, mitä huidot, mikä on, onko joku hätä?  

Totta kai, eläimet synnyttävät yksinään joka päivä, tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Mutta taatusti joku synnytys menee pieleenkin. Minä ikuinen pessimisti, tai ei niinkään, katson olevani realisti, joka koettaa varautua pahimpaan. Se on katsokaas eri juttu. 

Mutta kun ehdimme mieheni kanssa hallilta sisälle, sängyn toisella puolella liikehti putsattu pentu. Oi ei, miten ihanaa. Musta tyttö, jonka otin syliini, kuivasin ja soitin kasvattajalle. Kello oli 14.45.

Masussa on vielä kokoa.

Eka tyttö on maailmassa.

Toinen pentu ehti syntyä, ennen kuin mummu kaasutti paikalle.

Se toinen oli Arvo. Tytöissä mentiin sekaisin, mutta ei se oikeastaan haittaa, vaikka toisaalta itsekin haluaisin tietää (viittaan edelliseen) tyttöjen syntymäjärjestyksen.

Hyvänen aika, miten pieniä ovat. Tai näyttävät, ovat kuitenkin puoli kiloisia, jämäköitä pentuja, joilla ei ollut mitään vaikeuksia.

Neljä koossa, yksi musta vielä puuttuu. Todistusaineistoa, että ovat varmasti saanet ternimaitoa😆Se oli suurin huolenaiheeni, painot ja muut tulivat vasta sen jälkeen.

Luulin ettei muita tule kuin mustia. Väinö olisi oikein vekkulin jäljen jättänyt itsestään. Noh, on tietysti Fiinun äitikin musta, että sitä geeniä piisaa.

Tähän asti pennut olivat syntyneet puolen tunnin välein, ja meillä kolmella kätilöllä oli ollut suorastaan kiire. Vahvistavaa ruokaa Fiinulle: hunajavettä ja kananmunaa, ruokaa jopa ihmisille!, petin siivoamista, punnitukset, kirjaamiset, viestejä sinne sun tänne, neuvoja ja uutisia. Huh, huh.

Sitten jäsähti tauko. Fiinu vaikutti voipuneelta, ja ihmekös tuo. Olin antanut ohjeen mukaan Reckewegen tippoja R75 ja R55 jopa 15 minuutin välein. Mutta kun rupesi tuntumaan, ettei seuraava pentu ala syntyä, otin riskin, jos edes oli sellainen, ja annoin tippoja vielä tiheämpään tahtiin. R55 antamisen jälkeen huomasin kahden viimeisen pennun kohdalla, (juu, tiedän, että epäilijöiden mielestä on ollut sattumaa) että työnnöt alkoivat alkoivat muutaman minuutin jälkeen.

Harmaa poika syntyi klo 18.10. Harmaa tyttö klo 19.00, ja toinen harmaa poika klo 19.22.

Mustat ja harmaat tulivat omissa sarjoissaan. Aika hauskaa, eikö?

Harmaat olivat olleet synnytyskanavassa sen verran kauan, että niitä "nuoltiin" myös kätilöiden toimesta, mutta hetimiten ne virkosivat ja tunkivat itsensä tisuille. Erityisesti harmaan tytön päättäväinen toiminta jäi mieleen, ja olen tämän kertonutkin Agathan omistajalle. Tirhakka tyttö syntyi, eikä ennakkonäkemys ole pettänyt, tähän mennessä.

Ekat mustat.

Koko sakki koossa.

Vilskettä tisulla.

Niin uupunut mutta tyytyväinen äiti. Homma hoidettu erittäin kunnialla. Kahdeksan tervettä pentua maailmassa. Aploodit Fiinulle!

Fiinu oli hirmu huolehtiva ja tarkka äiti, mistä olen useasti kirjoittanut blogissa. Siinä suhteessa ei olisi estettä käyttää häntä jalostukseen uudelleen, tai siis oikeasti.

Kaikkien pentujen paino oli puolen kilon tienoilla. Jokainen osasi imeä, maito meni sinne, minne kuuluikin, ja kuten kaikki ovat voineet lukea, pennut porskuttavat uusissa kodeissaan mainiosti tällä hetkellä. Siis ovat nyt 10 viikkoa vanhoja, tai oikeastaan nuoria!

Synnytys oli äärettömän hieno kokemus. Varsinkin, kun se meni niin kuin pitääkin, luonnollisesti. Huomasin pystyväni toimimaan tilanteen mukaan, ja jännitys oli tiessään. Esim. Fiinua piti välillä ohjata, pitää paikoillaan, ettei hän olisi tallonut pentuja, kun uusi supistus tuli.
Märät pennut laiteltiin harson alle lämpimään pehmoisen peiton päälle. Tämmöistä hommaa oli ihmisilläkin, vaikka Fiinu hoiti hienosti putsauksen ja napanuoran katkaisun.
Eikö ole aivan ihmeellistä, millainen tieto nartun päässä on! Miten koira osaa tehdä juuri sen, mitä pitää? Samalla äitikoira tietää, että nämä ovat tärkeitä ja hoivattavia.

Parina päivänä oli aivan kauheaa, kun jouduin hihnassa viemään Fiinun väkisin tarpeilleen ja pakottamaan pois pentujen luota. Hän aivan voihkaisi, kun näki hihnan kädessäni. Eih, en varmaan tule pois. 


Äitiys - maailman vahvimpia ja pyyteettömämpiä voimia💕  

Vesipetoja?

Mää sitten tykkään kiljuttaa tätä possua. En ikuna kyllästy, ei kai kukaan muukaan?

Höh, tämä pallo hajos heti kun vähän otin tiukemman otteen!

ALLI lähetti pitkän kirjeen minulle, kiitos siitä! Hän on vahvahermoinen tyttö ja nopea oppimaan. Ainoastaan autossa ajeleminen on ollut pulmallista, koska hänen tulee paha olo, mutta jospa se poistuisi ajan ja harjoittelun kanssa.

Hauska idea! Tynnyriä on yritetty markkinoida Allille suojaisaksi lepopaikaksi pihalla, mutta ihan vielä työ ei ole tuottanut tulosta.

Minun sydäntäni niin lämmittää, kun viesteistä, kuvista ja videoista huomaan pennuista oikeasti välitettävän😍

Adalmiinan perhe kävelyllä.

Puhukkos meille? Voidaan kuunnella, mutta ei kuulla.

Sitten välillä spurtataan.

Tässä toinen vettä rakastava pentu, Alina. Tai kaikki pennut tykkäävät vedestä, toiset vaan vielä enemmän kuin toiset.

Ensin hieno poseeraus kameralle.

Vau, vettä.

Tästä pääsen pulahtamaan veteen...

...ja näin mää pulikoin.

Fiinu ja Väinö Iisakki leikkivät aamulla, pitkästä aikaa, ja pitkän aikaa. Väinö on taitava pitämään Fiinu aloillaan, jos vaan niin tahtoo. Huomaa ote päästä💪

Kunnon paini lelun kera.

Leikkiä ja työtä

Luuleks, että mää olen pelkästään söpö? Pyh, mää olen pätevä etsijäkoira! Löysin pikku veikan pudonneen hanskan metsästä. ALINA.

Mulla on uusi peti, tässä kelpaa huilata hakutreenien jälkeen. Aikas herkullisen makuinenkin tämä on. AGATHA.

ALMA ja Heta. Hyvin pitää Alma jo puolensa aikuisten koirien kanssa. Reipas tyttö! Ja on kasvanut hirmuisesti.

Oletteko muuten punninneet nuppujanne? 10 kg rajapyykki on taidettu ylittää.

Tiskitkin on esipestävä!

 

 

 

 

 

Väsy iskee kun ensin oikein askarrellaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Haikea katse "merelle". Sorry, ADALMIINA, se on tekojärvi.

ALLIn "iskä" soitti tänään ja kertoi tyttelin kuulumisia. Naapurin koirien kanssa leikitään reippaasti ja postilaatikolle seurataan ilman hihnaa. Alli taitaa päästä jopa töihin mukaan😙

Ja me sitten nähdäänkin ensi viikolla Allin ja Agathan kanssa💖 mahdan taas itkeä?

Väinö Iisakki liputtaa, minkähän vuoksi? Kalenterissa ei ollut merkintää... Ehkä koirien oikeuksien päivä? Että kaikilla olisi omat kanisterit ja tilaa leikkiä niillä.

Iskä ja äippä - sekoilevat kuin pentunsa!

Fiinua lapsettaa aivan mahdottomasti! Hän tuli lapseksi jälleen saatuaan lapsosia, ja jäiköhän vaihde päälle?

Aika rajua touhua välillä tämä vanhempien leikkiminen. Usein siihen on puututtava, jos mitään tehoaa. Viime syksynä Fiinulta murtui häntä😟 kun oli rysähtänyt sen päälle.

Musta taivas on eilen illalta. Tässä ei onneksi tullut tipan tippaa vettä!

Agathan ja Lunan aamuriemua!

Alina köllöttelee...

Mitäs tuolla olisi? Pääsisköhän sinne?

"Sihteeri" eli Alma on avannut päivän postin.

Alma on ottanut perheen toisen pojan, jonka "pelasti" metsästä, omakseen. Riemu on suuri, kun poika tulee koulusta! Ja pienikin vinkaisu, niin Alma - the rescue puppy - rientää paikalle.

Tiedä, miksi terveys näillä osoittautuu, mutta luonteissa ei ole moitteen sijaa!

Saunamajuri Adalmiina. Kenenkäs vuoro oli tulla selän pesulle?

Näin just on mukava pitää päätä... rupes tuo saunominen ramaisemaan.

Krooh pyyh... oi kun mää väsyin metsälenkillä. Piti niin paljon nostella kinttuja. ALLI.

Nuorena vitsa väännettävä

Agathalle häkissä olo ei tuottane vaikeuksia. Tirppa oli mennyt heti sisälle, kun häkki oli saatu kasaan ja kiipeillyt sitä ennen rautojen päällä. Hän taitaa lähteä tänään ekoihin  hakutreeneihin👏

Tässä hänen lähtöhulinoitaan sunnuntailta. Perheessä on aikuinen koira, Luna, jota jännitetään ja komennetaan. Aika tirrinkäinen...

Alina on saanut ikäisensä ja kokoisensa kaverin.

Me ollaan melkein samannäköiset, ainakin väriset. Ja nenut sopii hyvin yhteen!

Ruoan kylvämistä tallotulle alueelle on vissiin harrastettu melkein joka kodissa, ja se on erinomaista päätyötä pennulle. Sillä halutaan tietenkin opettaa, että ruoka löytyy sieltä, mistä ihmisen hajukin, jota siis kannattaa seurata. Pennut ovat viesteistä ja videoista päätelleen tehneet työtä intensiivisen keskittyneesti.
Näitä harjoituksia voi tehdä sisälläkin, kun on esim. huone, joka on suht´ "puhdas".

Höh, miks toi Kissi ei ole hihnassa? Hihittelee tuolla puskissa meille.

Kyll on söpöä! Leimautuminen käy onneksi aika äkkiä, muutamassa päivässä, vaikka pikkuista ensin jännittää. Hetken päästä ollaan paita ja peppu, ylimmät ystävykset ja rymyämiskaverit.

Kuten alla oleva video todistaa...

Talo on tyhjä ja hiljainen - muualla sen sijaan tapahtuu

Tulipas tänäänkin itkettyä. Arvo katsoi minua takaikkunasta, ja kun sanoin, että tiedän hänen pääsevän rakastavaan kotiin, aloin parkua. Minun oli pakko sanoa omistajille, että menkää nyt ennen kuin ihan möhlään itseni.

Agatha - pikku neiti, jolla on tiikerin sydän

Arvo - iso poika, jolla on maailman hyväsydämisin sydän

Eilen illalla Arvo ja Agatha leikkivät autuaan tietämättöminä siitä, mitä seuraava päivä toisi tullessaan.

Minua liikutti sekin, miten paljon vaivaa uudet omistajat ovat nähneet pentujen eteen. On rakennettu vesiallasta, mietitty tarkkaan ruokia, ostettu leluja jos jonkinmoista, harkittu kenelle eläinlääkärille kannattaisi mennä... Arvolle oli tehty näin pehmoinen matkustuspaikka koriin, mutta se oli isolle pojalle liian pieni. Ei hätää, siitä saa kelpo lelukopan.

Kuka nyt hihnassa tahtoisi olla? Ei ainakaan Pikku Myyn tytär.

Kiitos paljon ihanista viesteistä, joita olette laittaneet. Ne tuovat minulle, ja varmasti blogin lukijoillekin, hyvää mieltä ja lievittävät ikävääni.

Tässä ensin Alman kuulumisia. Hän on todella sopeutunut perheeseen ja ottanut sen omakseen muutamassa päivässä. 

Sitä paitsi hän on aloittanut pelastuskoirauransa! K kertoi näin. Mies oli kahden muun koiran kanssa lenkillä, ja pojat jäivät ulos. Alma oli syömässä, mutta keskeytti sen vasten tapojaan ja vaati raivoisasti päästä ulos. Kakkahätä? Ei, vaan oven avauduttua myös K oli kuullut toisen pojan itkevän. Alma oli painellut metsään häntä tanassa, ja vanhempi poika oli löytynyt sieltä. Hän oli kiivennyt puuhun, oksa oli katkennut, ja poika oli pelästynyt tipahdusta, mutta ei ollut onneksi pahemmin loukannut.
Alma oli saanut palkaksi paljon kehuja, hellittelyjä ja... jätksiä. Namskis!

Vesi kiinnostaa kaikkia pentuja. Tässä Alma pistää oikein hässeliksi. 

Apassilla menee loistavasti. Hän on hoksannut, että kannattaa päivystää tarjoiluvaunussa, niin saa varmasti palvelua.

Nemon kanssa ollaan jo ihan bestikset.

Adalmiinan elämässä tapahtuu myös paljon. Hänellä on kuukautta vanhempi koirakaveri, Ritu, ja Kissi, johon koetetaan tutustua. Pidetään peukkuja, että heistä tulee pari, koska Kissi menetti keväällä parhaan ystävänsä, Pyryn, jota Adalmiina taitaa muistuttaa vähän jopa luonteeltaankin😉

Kissi ja Pyry

Mikä toi mahtaa olla?

Ritu on tutumman sorttinen ehdokas kaveriksi.