Fiinun synnytys

Tästä on kirjoitettava ennen kuin mielikuvat haihtuvat ja muutuvat olemattomiksi. On pitänyt jo aikaisemmin, mutta päivitettää on ollut, onneksi, riittämiin.  

KIITOS TÄSSÄ KOHTAA KASVATTIEN OMISTAJILLE! Tykkään kovasti, kun pidätte yhteyttä ja olette hirmu tärkeitä minulle💖

Synnytys käynnistyi 16.6., ja avautumisvaihe alkoi edellisenä iltapäivänä. Sen huomasi ilman lämmön mittaamisia. Fiinun katse tuijotti kaukaisuuteen, hän läähätti, oli keskittynyt... siihen olennaiseen. Kaikki olisi mennyt erinomaisesti, jos minua, valmiiksi hermoheikkoa ihmistä, ei olisi pölötetty ja peloteltu. 


Mikään ei ole nimittäin pahempaa perfektionistille (joksi olen kait aikaisemminkin tunnustautunut) kuin joutua tuntemattoman tilanteen eteen. Olen taistellut tämän piirteen kanssa ja saanut siitä jonkinlaisen niskalenkin, mutta nyt se pompahti voitolle. Nauraa käkätti hyppiessään edessäni.

Mutta nyt olin tuntemattoman tapahtuman edessä, ja vielä peikkona oli se, että Fiinun sukulaistytöillä synnytykset, osalla siis, eivät olleet onnistuneet toivotusti. 

Milloin olisi aika lähteä lekurille? Mikä on normaalia, mikä ei? Kuinka kauan voidaan odottaa seuraavaa pentua? Millainen vuoto on normaalia? Mikä kertoo siitä, että kanavassa oleva pentu on hädässä?
Öh, miten on? Osaisitko itse vastata näihin kysymyksiin?  

Enkös soittanut mummulle,  16. päivän puolella, ehkä yhden maissa yöllä. Fiinu oli kovin levoton, enkä tiennyt, alkaisiko synnytys juuri kohta, tuntien kuluttua vai kirjallisuuden mukaan, jopa vrk:n kuluttua. 
Herätin mummuparan, mutta ihanana ihmisenä hän starttasi ja ajoi meille. Tein hänelle kyllä pedin, jos koko homma menisi vaan odotteluksi. Niinhän siinä kävi, että minä olin vain hätäinen. Piitu sanoi heti, että ennen aamua ei mitään tapahdu. 

Eikä tapahtunut aamullakaan. Piitun kanssa juotiin aamukaffeet, ja hän suunnisti takaisin kotiin hoitamaan koirat, ja varmasti muutakin puuhaa oli odottamassa. 

Päivä meni ihmetellessä ja odotellessa. Torkahdin kahden jälkeen useamman huonosti nukutun yön jälkeen. Heräsin siihen, että jotain tapahtui... Fiinu liikehti sängyssä, ja käskin hänet alas. Kääks.  Hän katsoi minua oudosti, oli jotenkin vaikea... neiti oli ponnistamassa.  
Pomppasin ylös ja lähdin hakemaan miestäni hallilta. Heilutin käsiäni, ja mieheni sammutti saman tien katkaisusirkkelin. Hänen ei tarvinnut kysyä, mitä huidot, mikä on, onko joku hätä?  

Totta kai, eläimet synnyttävät yksinään joka päivä, tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Mutta taatusti joku synnytys menee pieleenkin. Minä ikuinen pessimisti, tai ei niinkään, katson olevani realisti, joka koettaa varautua pahimpaan. Se on katsokaas eri juttu. 

Mutta kun ehdimme mieheni kanssa hallilta sisälle, sängyn toisella puolella liikehti putsattu pentu. Oi ei, miten ihanaa. Musta tyttö, jonka otin syliini, kuivasin ja soitin kasvattajalle. Kello oli 14.45.

Masussa on vielä kokoa.

Eka tyttö on maailmassa.

Toinen pentu ehti syntyä, ennen kuin mummu kaasutti paikalle.

Se toinen oli Arvo. Tytöissä mentiin sekaisin, mutta ei se oikeastaan haittaa, vaikka toisaalta itsekin haluaisin tietää (viittaan edelliseen) tyttöjen syntymäjärjestyksen.

Hyvänen aika, miten pieniä ovat. Tai näyttävät, ovat kuitenkin puoli kiloisia, jämäköitä pentuja, joilla ei ollut mitään vaikeuksia.

Neljä koossa, yksi musta vielä puuttuu. Todistusaineistoa, että ovat varmasti saanet ternimaitoa😆Se oli suurin huolenaiheeni, painot ja muut tulivat vasta sen jälkeen.

Luulin ettei muita tule kuin mustia. Väinö olisi oikein vekkulin jäljen jättänyt itsestään. Noh, on tietysti Fiinun äitikin musta, että sitä geeniä piisaa.

Tähän asti pennut olivat syntyneet puolen tunnin välein, ja meillä kolmella kätilöllä oli ollut suorastaan kiire. Vahvistavaa ruokaa Fiinulle: hunajavettä ja kananmunaa, ruokaa jopa ihmisille!, petin siivoamista, punnitukset, kirjaamiset, viestejä sinne sun tänne, neuvoja ja uutisia. Huh, huh.

Sitten jäsähti tauko. Fiinu vaikutti voipuneelta, ja ihmekös tuo. Olin antanut ohjeen mukaan Reckewegen tippoja R75 ja R55 jopa 15 minuutin välein. Mutta kun rupesi tuntumaan, ettei seuraava pentu ala syntyä, otin riskin, jos edes oli sellainen, ja annoin tippoja vielä tiheämpään tahtiin. R55 antamisen jälkeen huomasin kahden viimeisen pennun kohdalla, (juu, tiedän, että epäilijöiden mielestä on ollut sattumaa) että työnnöt alkoivat alkoivat muutaman minuutin jälkeen.

Harmaa poika syntyi klo 18.10. Harmaa tyttö klo 19.00, ja toinen harmaa poika klo 19.22.

Mustat ja harmaat tulivat omissa sarjoissaan. Aika hauskaa, eikö?

Harmaat olivat olleet synnytyskanavassa sen verran kauan, että niitä "nuoltiin" myös kätilöiden toimesta, mutta hetimiten ne virkosivat ja tunkivat itsensä tisuille. Erityisesti harmaan tytön päättäväinen toiminta jäi mieleen, ja olen tämän kertonutkin Agathan omistajalle. Tirhakka tyttö syntyi, eikä ennakkonäkemys ole pettänyt, tähän mennessä.

Ekat mustat.

Koko sakki koossa.

Vilskettä tisulla.

Niin uupunut mutta tyytyväinen äiti. Homma hoidettu erittäin kunnialla. Kahdeksan tervettä pentua maailmassa. Aploodit Fiinulle!

Fiinu oli hirmu huolehtiva ja tarkka äiti, mistä olen useasti kirjoittanut blogissa. Siinä suhteessa ei olisi estettä käyttää häntä jalostukseen uudelleen, tai siis oikeasti.

Kaikkien pentujen paino oli puolen kilon tienoilla. Jokainen osasi imeä, maito meni sinne, minne kuuluikin, ja kuten kaikki ovat voineet lukea, pennut porskuttavat uusissa kodeissaan mainiosti tällä hetkellä. Siis ovat nyt 10 viikkoa vanhoja, tai oikeastaan nuoria!

Synnytys oli äärettömän hieno kokemus. Varsinkin, kun se meni niin kuin pitääkin, luonnollisesti. Huomasin pystyväni toimimaan tilanteen mukaan, ja jännitys oli tiessään. Esim. Fiinua piti välillä ohjata, pitää paikoillaan, ettei hän olisi tallonut pentuja, kun uusi supistus tuli.
Märät pennut laiteltiin harson alle lämpimään pehmoisen peiton päälle. Tämmöistä hommaa oli ihmisilläkin, vaikka Fiinu hoiti hienosti putsauksen ja napanuoran katkaisun.
Eikö ole aivan ihmeellistä, millainen tieto nartun päässä on! Miten koira osaa tehdä juuri sen, mitä pitää? Samalla äitikoira tietää, että nämä ovat tärkeitä ja hoivattavia.

Parina päivänä oli aivan kauheaa, kun jouduin hihnassa viemään Fiinun väkisin tarpeilleen ja pakottamaan pois pentujen luota. Hän aivan voihkaisi, kun näki hihnan kädessäni. Eih, en varmaan tule pois. 


Äitiys - maailman vahvimpia ja pyyteettömämpiä voimia💕