keskiviikko 16. elokuuta 2017

Alma on jo uudessa kodissa

Tässä Alma on lähdön kohinoissa...




Kesken unien herätettiin. Höh, en killaa.

Hienosti oli toooosi pitkä automatka mennyt. Nukkuessa aika kuluu rattoisasti, ja välillä voi laulaa kilpaa Sannin kanssa. Ihmiset olivat katselleet kummissaan jollain huoltiksella, kun korkea ujellus oli kuulunut. Oli taidettu luulla, että kuljettaja oli intoutunut äänen avaukseen kesken kaiken.


Illalla Adalmiina ja Agatha pistivät remuten.




Kuusikko oli saanut aamupäivällä aikaan oikein täystuhon! Tuuli oli lennättänyt talouspaperirullan terasille. JIPPII! Huomaa Allin ilme😅 niin kuin uhittelisi... hiippalakki päässä.

Sekä Alman että Akustin uusilta omistajilta on tullut kiitosta reippaasta luonteesta. Ei peljätä koneita eikä ääniä ja mennään uusia asioita kohden. Kumpikaan ei ole edes itkenyt ikävää ekana yönä.

Ja sängyssä osataan nukkua tosi nätisti! Almalle oli vallan "tikapuut" rakennettu, että jo ekana yönä oli taattu pääsy köllöttelemään sänkyyn.

Kukas se tässä huilii? Ei kai vaan Väinö Akusti! Niin raukea ja nautiskeleva ilme että.


Rähinäremmi pistää parastaan... Ja taas Agatha on pääosassa, tällä kertaa "nujertaa" kaksi kertaa suurempaa Arvoa. VAPISE TURKU!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti