Vähiin käy ennen kuin loppuu... Onnittelut kartanon rouvalle!

Tänä viikonloppuna kaikki Ritavuoren Pikkurekut haetaan uusiin koteihin. Elämä on luopumista, niin joku viisas on sanonut.

Tassut ovat kaikilla kunnon kokoiset. Ei tuuli pääse heiluttelemaan!

Matkalaista niin väsytti, mutta onneksi ei tarvinnut maailmaan ääriin asti matkustaa.

Hiukan olin harmissani Apassille, kun tuli viesti, ettei herra ollut ymmärtänyt edes lattialle pissiä😅 Mitäs semmoinen meinaa? Että ollaan niin päteviä uudessa kodissa... Ja pah. Eikä yöllä ole huudettu, vonguttu, ulvottu eikä valvotettu koko korttelia. No, jo on kumma kun mikään oppi ei ole mennyt perille!

Isoveli Nemoa on jännitetty. Ihan hiukan ja ensin, mutta kyllä se siitä suttaantuu.

Nyt näytetään melkein samiksilta, mutta ans kattoa, mimmoiseksi Apassin väri muuttuu. Hyvin sovitaan molemmat kumminkin lattian sävyyn. Mut sit jos Apassi muutuu teräksenharmaaksi, ei haittaa, koska hän matsaa kaappien kanssa😂

Voi että kun Alli on nätti tyttö. Ja panta vaan kaunistaa häntä. Antaa katu-uskottavuutta? Matkalla oli tullut puklu, mutta eiköhän kokemus auta tähän vaivaan. Vanhemmat ovat ainakin hirmu hyviä matkustajia.

Alina taitaa katsella pikku veikkaa, perheen nuorinta jäsentä, silmät ymmyrkäisinä. Hauskasti hänen korvansa ovat nyt hiippalakki-asennossa, ja Allin korvat ovat oienneet.

Tarkoituksella pentuja ei ole pidetty pumpulissa, ovat saanet maistella kuraa ja oleilla ulkona. Eivätkä he pienistä tunnu hätkähtävän. Vaikka sade yltyi, Agatha ja Arvo olivat sitä mieltä, että heitä ei ole sokerista tehty.

Ei kun vaan sateensuojaan nukkumaan. Antaa tulla alas mitä tykkää!

Trio vielä yhdessä. Adalmiina, Agatha ja Arvo. Viimeiset lähtijät.

Metsään ehdittiin karata, sen jälkeen lutrattiin ojassa ja kieruteltiin maantiestä sopiva kuorrutus turkkiin. IHANAA...

Ajattelin viikolla, että käykö luopuminen näin helposti? Enkö saa itkukohtausta? Olenko ruvennut semmoiseksi järkeväksi ihmiseksi? Kun kerran tiedän, että uudet omistajat pystyvät tarjoamaan pennuille paljon enemmän aktiviteettia ja huomiota kuin minä. Iskässä ja äipässä, kahdesa nuoressa ja energisessä koirassa, minulla on riittämiin tekemistä.
Hetken jo niin kuvittelin. Luulin "parantuneeni". Noh, Adalmiinan lähdön sain hoidettua kunnialla, mutta sen jälkeen itkin silmäni ja pääni kipeiksi. Vissiin myös viime päivien surusanomat, jotka ovat koskettaneet minua, tulivat saman tien itketyiksi... tai mitä oikein sepustelen, ei elämän menetys koskaan tule itkemällä kuitatuksi. Varsinkaan väkivaltainen tai muuten täysin turha.

Minusta ei koskaan tule mitään oikeaa kasvattajaa, mutta aika näyttää, ehkä joskus vielä otetaan uusiksi.

Ei liity mitenkään edelliseen, mutta silti:onnittelen  RAKASTA YSTÄVÄÄNI LEENA FALTTUA, joka on tänään valittu EURAJOEN KARTANON ROUVAKSI. Epäilemättä sen vapaaehtoistyön vuoksi, mitä hän on tehnyt vuosia kulttuurin ja kotiseututyön hyväksi.

Vierellään Matti Tamminen.