Juttu menee suurinpiirtein näin. Alma on takapihalla leikkimässä yksin. On kova sade, kuten kuvista näkyy. Pentu alkaa haukkua epätyypillisesti, kovaa ja kimakasti. Mami menee katsomaan, mikä on. Alma kaivaa läheissä ojassa ja lähtee tulemaan kohti saaliinsa kanssa. Yäks, siis mikä koiralla on???
 |
| Mun saalis! Mää tuon näytille, et mamikin näkee kuinka loistava metsästäjä mää olen. |
 |
| Onk siinä vielä henkeä? |
 |
| Mikä se on? Myyrä vai? Rotta! |
 |
| Huh, olikin "vaan" Alman oma Wotta, joka oli unohtunut ulos. Sadekelillä on kyllä aidon näköinen otus. |
En olisi yhtään ihmetellyt, jos Alma olisi ottanut oikean rotan kiinni. Fiinu on aikamoinen metsästäjä ja syö myös ne, mitkä kiinni saa, jos minä en ehdi pelastamaan. Yäk. Yäk. Yäk. Syö myös raadot. Yäks. Ensimmäisinä päivinään meillä tuhtosi terassin alla, niin kuin pentunsakin tekivät, ja toi sieltä hiirenraadon. Parin päivän päästä juoksi hallin edustalla rotanraato suussa. Sitä en onneksi itse nähnyt, ja mieheni sai rotan pois Fiinulta ennen kuin se ehdittiin nautiskella.
Fiinu kieriskelee, metsästyskoirien tapaan, mädäntyneissä sienissä ja muissa epämääräisissä kasoissa. Jos en ehdi kieltää. Ihanaa😅😆😆
Muistuipa mieleen... Adalmiina löysi pihalta, vissiin rappujen alta, kuolleen sammakon. En tiedä, oliko raukka otettu porukalla hengiltä vai mitä sille oli käynyt, mutta neiti nassutti sen hyvällä halulla.
Tietenkin aivan luonnollista käyttäytymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti