lauantai 28. lokakuuta 2017

Pentutapaaminen, osa 3 - hakua haussa

Olipa tuuri, että kokoonnuimme vielä kun oli kesä! Merkintä kalenteriin viikkoa myöhemmin, ja hmmm... oltaisiin oltu sisätilojen varassa.

Reipas Apassi tässä vielä lenkillä. 




Salaattipöydässä kermaviilikastike saavutti suuren suosion, joten kerron ohjeen tässä, vaikka jos tarkkoja ollaan, se kuuluisi puutarhablogin puolelle. Mutta ehkä paljastan sen myös siellä?

Tämä ei valitettavasti ole oma keksimäni sekoitus, vaan olen kopioinut sen Valittujen Palojen kirjasta Kotipuutarhan Herkut.

Vihreä kastike: 

kermaviiliä 2 tlk
ranskalaista sinappia 1 rkl
silputtua pinaattia kiehautettuna 1 dl
tuoretta rakuunaa 1 rkl tai kuivattua 1 tl
silputtua persiljaa 1 dl
silputtua ruohosipulia ½ dl
valkosipulia 1 - 2 kynttä
suolaa
mustapippuria



Sitten kun ihmisillä oli masut täynnä, ja pennut olivat huilanneet autoissa, lähdettiin kolmen koiran voimalla hakuilemaan.

Alina joutui valitettavasti poistumaan kotia kohti, mutta erityiskiitokset hänen äipälle ja iskälle, koska he viitsivät tulla tapaamiseen todella pitkän matkan takaa👏👏👏

Agatha - pieni hakumestari - pääsi kokeilemaan uutta miljöötä: hallia, siis sisätilaa. Hetken neiti oli tassu suussa, mutta sitten maalimiestä rupesi löytymään. 






Alla Arvon hakuiluja. Poika hoksasi jujun äkkiä! Ei näy valitettavasti videoissa, mutta kun maalimiehet jo odottivat Apassia, Arvo pääsi irti hihnasta ja teki kaksi pistoa (meniköhän oikein?). Löysi kumminkin molemmat piiloutuneet maalimiehet suurella riemulla ja olisi halunnut vielä jatkaa. Eli ei kun poju pelastuskoiratouhuihin😊😉😉















Tässä Apassin hakunäytettä.
"Ihanaa, oli ihan tuttu maalimies! Kuis sekin on  täällä😉?"





Kovasti ohjaajat suunnittelivat seuraavaa tapaamista, sivukorvalla kuulin. Ja myös sellaisen olen kuullut, että viimeistään 17.6.2018 joku olisi pentunsa kanssa suorittanut BH:n. Tai ainakin yksi, jos ei useampi!
Silloin on taatusti kuohuviinin ja täytekakun paikka🍰🍸ja minä lupaan tarjota ne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti