Kun Adalmiina ehti meille asti, oli pilkkopimeää, joten kuvat ovat sen mukaisia. Kuvaaja koettaa saada mustaa erottumaan mustasta!
Fiinun kanssa oli taas yhtä riemukasta säätöä. En saanut ainuttakaan onnistunutta kuvaa, kun piti toppuutella äitikoiran riehakkuutta, joka pelottaa nuoria koiria. Miten hänet saisi ymmärtämään sen? Vähemmän yritystä, enemmän tulosta.
Väinö, vanhempana ja viisaampana, otti tyttärensä vastaan rauhallisin hännän heilutuksin. Ilman sen suurempaa showta.
 |
| Iskän edessä on kuitenkin parasta olla nöyränä. |
 |
| Adalmiina vaikuttaa helposti koulutettavalta, erittäin miellytämishaluiselta ja isänsä tavoin ohjaajapehmeältä. |
Iskä on kiinnostava, mutta kun se pahus häipyi valon tavoittamattomiin leikkimään kanisterin palan kanssa.
Koirien maailma on välillä metkaa. Adalmiina murahti miehelleni, joka tuli takapihalle terassin kautta. Tästä omatoimisuudestaan Adalmiina sai Väinöltä turpiinsa. Vain Väinö Suurella on oikeus vahtia ja murista tällä pihalla.
Adalmiinan mami on kovasti tyytyväinen tyttöön: mm. läsnäoloon, kontaktin ottamiseen ja käytökseen ihmisten ilmoilla.
Minä olen erityisen iloinen siitä, että voin pentujen puolesta nukkua yöni rauhassa. Minun ei tarvitse surra, pidetäänkö niitä kunnolla tai saavatko ne tarpeeksi aktiviteettia.
 |
| Morjens, sanoi kommeet toisillensa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti