 |
| Voi raukkaa, kun kävi huono tuuri. Juuri alkanut lenkki päättyi ikävästi. |
Alitajuisesti olin valmistautunut näihin uutisiin, joita tuli maanantai-illalla. Käärmeet tuntuvat olevan kovin aktiivisia tänä kesänä. Syynä on kuivuus, joka pakottaa ne liikkeelle, ja sitten taas tarvitaan lisämuonaa, jota on lähdettävä etsimään.
Käärme oli pistänyt metsässä Alinaa. Ihmiset eivät nähneet käärmettä, mutta pistokohta (ilmeisesti vain toinen hammas oli osunut) huomattiin, kun Alina alkoi ontua.
Potilas oli kolme tuntia tiputuksessa, ja parin viikon kuluttua tarkistetaan munuaisarvot.
Tässä tapauksessa kävi tuuri, koska ei ollut ehditty kilometrien päähän syvälle metsään. Mikä siinä tapauksessa neuvoksi? Kaverini kertoi kahdesta seerumista, jotka sekoitetaan ja injektoidaan. Hänellä on vuosia sitten ollut sellaista varoiksi. En tiedä aineen nimeä, mutta tätä voisi tutulta eläinlääkäriltä tiedustella.
Pelastus - ja virkakoirat joutuvat menemään minne vaan, eivätkä omistajat voi valita maastoa sen perusteella, onko siellä runsaasti käärmeitä vai ei. Eikä kyy ymmärrä pistää vain virka-aikana😏, ja päivystys saattaa olla vaikka kuinka kaukana.
Kotikonstit ovat vähissä, kun kyy pääsee iskemään.
Meidän pihallamme olen nähnyt tänä kesänä kolme kyytä. Yksi havaittiin gallicaruusupenkkissä, koira-aitauksen sisällä. Harmaa, hyvin maanvärinen kyy oli pyrkimässä terassin alle, kun näin sen luikertelemassa ruusun juurella.
Kesti minuutteja ennen kuin mieheni sai saappaat jalkaansa ja paksut hanskat käsiinsä. (Meillä ei kyitä tapeta, vaan siirretään ne pois pihalta, jos siihen on tarvetta.) Minä koputtelin sillä aikaa terassin syrjää harjalla ja estin kyytä pakenemasta terassin suuntaan, koska sitä riskia ei voinut ottaa, että se olisi jäänyt majailemaan jonnekin.
Mieheni penkoi pitkävartisella harjalla laajaa ruusupuskaa pitkän tovin, mutta kyytä ei ollut enää missään. Pakko se oli sitten vaan uskoa. Mieheni lopetettua etsintätyöt minä nojailin terassin kaiteeseen ja odotin, josko kyy olisi uskaltautunut esille. Ei ketään eikä mitään.
Lopulta uskallettiin päästää koirat ulos. Fiinupas näytti kyyn reitin! Neiti syöksyi ensin aitauksen yhdelle sivulle ja nuuhki kohtaa, jossa kaksi lautaa on päällekäin, mutta siinä on juuri kyyn mentävä aukko. Siitä hän jäljesti istutusten välistä rinnettä ylös, pikkujasmikkeiden takaa sen ranskanruusun juurelle, jossa näin kyyn ensimmäisen kerran.
Kyyn katoaminen selvisi! Se oli lähtenyt takaisin! Fiinu kieppui hetken siinä puskassa, johon kyy pakeni ja josta sitä etsittiin ja paineli sen jälkeen nokka maassa takaisin niihin kohtiin, josta jäljen aloitti.
Hyvä tyttö, Fiinu👏👏👏Saimme varmuuden, että kyy oli poistunut hoidetulta piha-alueelta luonnontilaiselle ja toivottavasti jatkanut matkaansa metsään. Läpikulkumatkallahan tässä havaitut kyyt ovat.
Vaan kuinkas sitten kävikään? Meidän metsästäjälle kävi haaveri, ja ampiainen pääsi pistämään.
Puolisen tuntia neiti makoili pihalla sen näköisenä, että en tykkää yhtään, mutta sitten elämä voitti ja kimalaisten jahtaaminen ja syöminen jatkui. En ole mielissäni hänen harrastuksestaan, mutta en kokonaan pysty estämään sitä. Tai tietenkin jos tönisin ja komentaisin Fiinua koko ajan, kun hän on ulkona.
Turvotus oli hetken niin voimakasta, että kaverimme kanssa pohdimme, onko lähdettävä päivystävään lääkäriin. Tietenkin oli sunnuntai-ilta! Kokeilin kurkkua, eikä se turvonnut, ja hengitys kulki, ja sitten tilanne alkoikin mennä itsellään ohi.
Mutta seuraavana päivänä kävin ostamassa kyytabletteja! Joita sen puoleen piti olla varastossa.
Ajan kysymys on, milloin Fiinu tapaa kyyn. Epäilen suuresti, että hän ei kyyn varoituksia usko, vaan käy päälle. Huh, minun on syytä tallentaa puhelimeen päivystysnumero...
Turvallista kesän jatkoa lukijoille!
