Fiinun kanssa on sattunut ja tapahtunut, aivan liian kanssa. Tämän, mitä nyt kerron, olisin voinut helposti jättää pois Neidin sattumusluettelosta.
Päätin aikaisemmin, että kirjoitan vasta, kun olen selvillä vesillä, mutta koska niitä ei ala näkymään, paras pyörtää päätös ja tehdä tapahtuneesta postaus juurikin nyt.
 |
| "Mitä! Muka minun syyni???" |
Kyllä Fiinu, valitettavasti mamin vamma on juurikin sinun syysi! "Onnettomuus" sattui toukokuun lopulla. Päästin sakin aitaukseen toisesta takaovesta, ja jostain syystä Fiinun etujalan "koronakynsi" (hänen kynsien leikkuusen tarvitaan kolme ihmistä, ja koska maaliskuussa tuli tapaamiskielto, ketään ainakaan pätevää vierasta ei ollut ilmaantunut yli kolmeen kuukauteen) viilsi oikeaan nilkkaani, sisäpuolelle puolikaaren muotoisen aukon.
Fiinu omaa kynnet, jotka kuluvat huonosti. Väinön kynsiä taas ei tarvitse koskaan leikata. Kohtalonivaa on tietenkin se, että hän antaisi leikata ne toisin kuin Fiinu, jonka jalkoihin ei ylipäätään saa koskea. Ja uskokaa huviksenne, että taatusti yritettiin pentuna totuttaa!
Haavasta ei tullut verta, se ei vaivannut ja melkein unohdin sen. Saman viikon perjantaina suihkuun mennessä tapahtui seuraava "accident". Teen kuivaharjauksen aina ennen suihkua ja olin komentanut itseäni, että ohittaisin nilkan haavauman, mutta toisin kävi. Hanska vaan jotenkin osui kielekkeeseen, ja et ikinä arvaa... valtimo hajosi!
Otin tämän kuvan, kun olin saanut haavan tyrehdytettyä ja käynyt jopa terveyskeskuksessa. Täällä ainakin on sellainen menettylytapa, että hoitaja kuuntelee vaivan aiheen, kertoo sen lääkärille ja vasta sitten, jos on tarvis, pääsee vastaanotolle.
Minä kävin näyttämässä jalkaa Heli Heikkoselle seuraavana maanantaina. Hän paineli ja ihmetteli, että jopa on kynsi pystynyt osumaan juuri valtimoon. Hoitaja laittoi lapun päälle, ja kaikki näytti olevan hyvin.
Vaan... haava ei mennyt kiinni. Alkoi vuotaa. Ostin sitä ja tätä haavanhoitolappua. Lopulta märki, ja kipu oli niin kovaa, että oli pakko lähteä lääkärin pakeille uudestaan.
Jostain kumman syystä haavoja oli yhtäkkiä kaksi. Kynnen kraapauksen yläpuolelle oli myös ilmaantunut haava, joka on koko ajan ollut hankalampi ja erittävämpi. En keksi muuta kuin että koirabakteerit, joita lopulta viljelyssä löytyi neljää eri sorttia, olivat siirtyneet ylemmäs ihonirhaisuun, jonka ehkä ruusun piikit olivat aiheuttaneet.
Minulla ei ole koskaan ollut ongelmaa haavojen kanssa! Siksi en ottanut vakavissani Fiinun kynnen raapaisua. Mitäs tuosta jne.
Joten jos ei mitään muuta, niin lukija ottakoon opikseen.
Yksi viikko hoitoaikaa kului hukkaan siinä, kun hoitaja antoi minulle Sorbactia ja bordereita (haavanhoitolappuja) kotiin. Tulos oli nolla.
Haavan kipuilu ei enää riittänyt, vaan aloin saada sähköiskumaisia sähäyksiä sääreen. Ne olivat todella tuskallisia! Kuin puukolla olisi hakattu.
Lääkäri määräsi antibioottia, haavaviljelyn ja käynnit haavahoitajan luona.
Kuulostaa hyvältä ja tehokkaalta. Mutta itse asiassa näistä ohjeista alkoi pelkkä kidutus.
Haava oli niin arka, että siihen ei voinut kunnolla koskea puudutettunakaan, johon käytettiin erilaisia suihkeita ja geelejä. Hyvä, etten oksentanut tai alkanut itkeä.
Kuvittele, miltä tuntuu kun vereslihaan hakataan nuppineuloilla. Tältä "haavahoito" tuntui.
Kipuni aliarvioitiin. En voi sanoa mitään muuta. Pari viikkoa sitten annoin eräälle lääkärille tiukan palautteen, ja hän tiuskaisi minulle, että se on teidän mielipiteenne. Enkä tarkoittanut pelkkää hoitokipua, mutta myös tuskallisia jälkimainkeja
Mieti avohaavaa, jota on "krääkitty" ja joka jyskyttää tuntikaupalla, joskua jopa toista vuorokautta. Siihen ei pelkkä ibuprofeiini ja parasetamoli -yhdistelmä auta. Itkin ja huusin jalkani vieressä.
Hoitajat ovat olleet onneksi pääsääntöisesti mukavia, osa jopa todella sydämellisiä, huolehtivia ja empaattisia. Heidän ammattitaidolleen täytyy antaa iso plussa!
Viljelyn perusteella määrätty antibioottikin osoittautui voimattomaksi. Kymmenen päivän kuurin syötyäni haavaa katsottiin. Se haisi ja eritti voimakkaasti. Kysyin lääkäriltä, että eikö pitäisi tehdä joku muutos. Pitäisikö määrätä voimakkaampi antibiootti? Tunsin elimistössäni, että lääkkeen teho ei riittänyt. Se yritti, mutta lannistui vihollisen edessä.
"Ehei", nuoren miehen vastaus oli, "kyllä se siitä. Viljelytuloksen mukainen lääke kun kuitenkin on menossa, mutta haava tarvitsee vaan pidemmän kuurin."
Tämä tapahtui maanantaina. Torstain vastaisena yönä minulle nousi lämpöä. Edellinen haavahoito ja sen jälkipuinti olivat olleet kauhistuttavia! Minuun oli sattunut enemmän kuin koskaan ennen ja sanoin lääkärille, että en kestä enää näitä kipuja. Voitteko käsittää hänen vastauksensa: "Ymmärrän, mutta kyseessä ei ole varsinainen hermokipu, vaan mekaaninen haavakipu, joka ei ole yhtään vaarallinen. Se kuuluu asiaan."
Lääkäri nöyrtyi sen verran, että soitti infektiopolille ja sieltä tuli uusi antibioottilääkemääräys. Samaten kävin uudelleen osteomyoliittikuvaksessa, mutta edelleen onneksi tulehdus oli pysynyt pinnallisella tasolla.
Sillä lailla. Painostettuna hän määräsi minulle pitkävaikutteista hermokipulääkettä Triptyliä, jota en koskaan uskaltanut ottaa. En ainakaan sen jälkeen kun samaan aikaan olisi pitänyt ottaa antibioottia, jonka haittavaikutuksista ensimmäisenä luki: "Ensimmäisen annoksen ottamisen jälkeen potilas saattaa vajota psykoosiin."
Niin hupakko en ollut, että olisin yhdistänyt kahta haittavaikutuksiltaan pahaa lääkettä. Eikä Triptyl ollut sitä, mitä olisin tarvinnut. Olisin tarvinnut sellaista kivun lievittäjää, joka vaikuttaa heti, ei viikkojen kuluttua.
Kipu on viholinen seuralainen. Se vie voimat, aloitteellisuuden ja keskittymiskyvyn. Jos jotain hyvää etsin, niin ymmärränkö paremmin tämän session jälkeen niitä (jos jään henkiin😓?) ihmisiä, joilla on toivoton kipu seuralaisinaan?
Eräs hoitaja nosti kissan pöydälle. Hän sanoi minulle, että haavaa ei saa puhdistettua, koska siihen ei voi koskea edes pumpulipuikolla.
Tähän kohtaan esitän vastalauseeni! Osa hoitajista on antanut puudutteen vaikuttaa kunnolla, noin 10 minuuttia. Sitten haavoja pystyi joten kuten krääkkimään, mutta jotkut kaatoivat puudutteen haavoihin ja alkoivat saman tien nyppiä ja tökkiä. IIIIK😡Tämä siis ENNEN Oxynormia.
Joka tapauksessa, samainen hoitaja soitti minulle ja ehdotti Oxynormia - vahvaa kipulääkettä, huumeeksi luokiteltua ainetta. Ottaisin sitä ennen haavanpuhdistusta ja se auttaisi myös jälkikipuun.
Näin tapahtui, mutta ei mutkattomasti. Olin kauhuissani. Pelkäsin, mitä haittavaikutuksia Oxynormista tulisi. Hyppelisinkö pitkin seiniä? Vai näkisinkö kuusipäisiä liskoja? "Empaattinen" mieheni lähetti terveiset kauttani hoitajalle ja käski laittaa minut hetimiten pakkopaitaan. Arvaa, naurattiko vitsi minua.
Taas on palautteen paikka. Hoitajan pitäisi (pitää) huomata koulutuksen ja kokemuksen myötä potilas, joka tarvitsee enemmän perusteluja ja selitystä. Vakuutteluja, ei vain pään pyöritystä ja kommenttia, että en osaa yhtään sanoa, mitä siitä mahtaa tulla. Vaikka ei yleensä ole... niin voi kai silti...
Mutta kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole, ihminen on hullu ja nielaisee "myrkyn".
Kyllä, kyllä... kävin myös yksityisellä lääkärillä Minervassa, mikä reissu oli täysi farssi. Vaikka olin painottanut hoitajalle varatessani aikaa, että pitää valita lääkäri, joka tajuaa haavoista, toisin kävi. Sukunimikaimani nosti heti kädet pystyyn, käski palaamaan Eurajoelle, jossa on koulutettuja haavahoitajia. Hänen, vaikka on yleislääketieteen erikoislääkäri, tietous ei riitä haavahoitoihin.
Mutta tulipahan kokeiltua. "Kaikki" kun ovat huutaneet minulle, että Minervassa osataan auttaa. Joopa joo...
Vastoin kaikkia pelkojani Oxynorm osoittautui minulle sopivaksi. Harmi, etteivät anna sitä kotiin😆kipu pysyi pois tuntikaupalla, ja tämän jälkeen haavan puhdistaminen on sujunut helpommin.
Lopulta, vaikka kuukausi liian myöhään minulle määrättiin Trampalginia, ja kun se ei kunnolla lannistanut kipua, Tramalia. Sitä en ole hakenut, ja toivon totisesti etten joudu siihen turvautumaan.
Edelleenkään haavan pohja ei ole noussut ja edessäni on todennäköisesti käynti Satasairaalan haavapolilla.
Keskiviikkona aloitettiin haavahunaja + Sorbact-nauha - hoito. Tämän suosituksen, ohessa monien tukituotteiden myötä, sain homeopaatilta, johon alunperin otin yhteyttä Väinön spondyloosin vuoksi. Ehdotuksen antajaa en tietenkään paljastanut terveyskeskuksessa.
Niinpä, blogin lukijat. Väinöllä on sukunsa vaiva. Se varmistui röngenkuvauksessa, mutta kerron hoidosta ja lisäravinteista myöhemmin. Eikä hätää, hän voi hyvin, vaikka takapäästä on tullut "fletku" eikä hän enää liiku niin balettimaisen kauniisti.
Silti, monina iltoina olen tirauttanut itkut. Miten sujuu elämä koskaan ilman Väinöä?
Hoitoni jatkuvat edelleen. Olen aika peloissani, vaikka haavan tuntemukset ovat helpottuneet ja olen jopa aamuisin kävelyttänyt Fiinua tietä pitkin 20 minuuttia. Tiedän sen olevan nolon vähän verrattuna aikaisempiin lenkkeihin ja pihatöihin käyttämääni aikaan.
Mutta jostain on lähdettävä paranemista rakentamaan.
