Näin komeassa pakkaskelissä lenkkeilimme Fiinun ja Väinön kanssa sunnuntaiaamuna. Emmekä tavanneet ketään, emme edes ainutta autoa nähneet. Lenkkimme oli siis turvallinen sekä minulle että kanssaihmisille. Näin meillä maalla😉
Lähistöllä liikkuu kaksi kaurislaumaa, ja se toinen, kolme eläimen lauma, laiduntaa lähipelloilla. Näemme kauriit joka kerta, kun lähdemme ulkoilemaan rekkujen kanssa. Näiden lisäksi supikoirat, mäyrät, ketut, rusakot jne. ovat aktiivisesti liikkeellä. Siksi meillä harrastetaan tällä hetkellä remmilenkkejä, ja varsinkin sen viime keväisen supikoirajahdin jälkeen😅.
"Manaan" edelleenkin ruokintapaikkoja, joita on neljä talomme lähellä. Ne kokoavat koko konkkaronkan, vaikka toisaalta, en tietenkään halua, että kauriilta loppuu ruoka talvella. Huokaus, tyydymme siis tässä nurkissa kulkemaan kytkettyinä.
Lisää rajoituksia on ilmeisesti tulossa myös meille ihmisille. Maalla ei sunkaan koirien kanssa kulkemista kielletä, koska jopa Italian surkeuden keskellä ihmiset saavat lenkittää koiriaan. Huomasitko uutisen? Se oli hauska tarkoittamatta olla sitä. Kaikki perheenjäsenet ulkoiluttavat koiraa vuoron perään, koska kodin lähellä liikkuminen on sallittua. Sitten naapurit kysyvät, saavatko hekin käydä kävelemässä, ja illalla koirat ovat aivan uupuneita. Ehkä myös onnellisempia kuin aikoihin? Saatuaan myös olla omien ihmisten kanssa enemmän kuin normaalisti. Tätä asiaa uutinen ei kommentoinut.
Alla näet esimerkin meidän lenkeistämme. Ne ovat lähinnä sitä, että minua viedään kuin litran mittaa, kun pariskunta jäljestää. Väinön nenä pysyy pääosin maassa, mutta Fiinu ottaa myös ilmavainua, ja kun jälki vie sivulle, sinne myös pyritään. Onneksi olen iso ja vahva😊😊
Eikö ole kaunis kuva? Komea koira pääosassa, tietysti, on kuin isänsä kiiltävine turkkeineen💗, mutta muutenkin. Sänkipelto ja pilvien täplittämä sininen taivas... supisuomalaista.
Rennosti... Elämä on kohdillaan silloin kun voi näin rauhassa vetää sikeitä rakkaan ihmisen vierellä.
Töitäkin pitää tehdä, ja Väinö on erinomainen työkoira. Kun pyörä vaan pyörii...
Kaikkea hyvää viikkoosi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti