Syksyn tullen

Suloista! Leppisperhe on kokoontunut miettimään, mistä löytyisi oiva talvisuoja. Eiköhän tällä pihalla koloja riitä.


Apassi on lähettänyt minulle monta kuvaa, (kiitos niistä!) joissa hän nauttii raikkaista ulkoiluilmoista. Alla muutama otos.

Pikku marakatti

Adalmiinalla on myös onni asua paikassa, jossa luonto on lähellä.

"Ei kai menny hukkaan?"

Terveysvalistus ei ole kaikunut kuuroille korville😀

(Agathakin on lähettänyt kuvia, mutta olen näemmä epähuomiossa poistanut ne ennen siirtoa. Voi minua. Mahtaisiko Agatha viitsiä lähettää uusia kuvia?)


Olimme eilen Vänän kanssa kahdestaan suppisretkellä. Jätimme tytöt kotiin ja nautimme toistemme seurasta sekä hiljaisuudesta. (Paitsi että romuttamon äänet, joista olen puutarhablogin puolella valittanut, kajahtelivat retkikohteeseemme asti, huokaus.)

Vauhti päällä! Pidin Väinön hihnassa, kunnes olin varma, ettei metsästäjiä ole paikalla.

Mahtavatko näin pienet jaksaa vielä kasvaa? Paljon oli pikkuruista sientä, jotka jätin toiveikkaana odottamaan.

Mukava saalis, josta osan toimitin tutulle rouvalle, joka ei enää itse pääse metsään.

Metsälampi on keinotekoinen, isäni kaivama, mutta luonto on muokannut sen aidon näköiseksi. Tässä riittää vettä myös kuivina kesinä, mikä on loistava uutinen metsän eläimille. Sopii myös koirien uittamiseen.

Miten rumaksi yksi metsäpalsta on raastettu! Kaunis, vanha metsä kolopuineen on poissa, samoin hyvät marja - ja sienipaikat.

Näin rumaan kuvaan ei voi postausta lopettaa...

Kuvassa on kuin isot kynnenjäljet, eikö? 

Kiitos vierailustasi ja puhdikasta loppuviikkoa!

Ai mutta eipäs vielä lopetetakaan! Fiinu the Roskisdyykkari lähettää myös terveisiä lukijoille.


"Täältä tulee hyvät haisut."

"Nami, nami, kääretorttupaperi on mun herkkua."