tiistai 16. tammikuuta 2018

Terveisiä Madeiralta!


Puutarhablogissa kerroinkin jo, että päivityksiä ei ole tullut reiluun kahteen viikkoon, koska lomailin Madeiralla, mutta aineistoa tänä aikana molempiin blogeihin kertyi runsaasti. Huomaamatta ja sattumaltakin.

Kannattaa siis seurata molempien blogien päivityksiä, jos kohteen luonto, olot ja elämäntapa kiinnostavat.



Tämmöinen rekku nähtiin ensimmäisenä iltana matkalla syömään ja kauppaan. Seurasin miestä ja koiraa kadun toiselta puolelta. Poika näytti kovasti suomenpystykorvamixaukselta, mikä ei tietenkään olisi ollut mahdollista tai ainakin erittäin epätodennäköistä.
Lähempänä sininen kieli paljasti osan esivanhemmista.

Mies oli ylpeä koirastaan ja kehui sen älyä ja miten hieno kaveri se on hänelle.
Pyytäessäni lupaa ottaa kuva arvasin, että ilmaista se ei ole. Mies näytti laukkuaan, että siellä on vain maitoa. Hän vakuutti, että vaikka hän on työtön, hän ei juo, vaan ostaa rahalla koiralle ruokaa. Annoin muutaman euron ja kehotin ostamaan tuoretta lihaa tai kalaa. Koira tarvitsi rasvaa, koska turkin kiillosta ei voinut puhuakaan ja "läskiä" luiden päällä olisi saanut olla enemmän.

Kalan mainitseminen hämmästytti miestä. Tässä sitä ollaan: etelässäkin on ihmisiä, jotka haluavat pitää koiristaan huolta, mutta ei ole tietoa eikä taitoa.

Suurimmalle osalle, valitettavasti, koira on edelleen halpa pihavahti, ei perheenjäsen, johon panostettaisiin. Kulkukoirat ovat tietysti vielä erikseen.

Erityisesti Lidossa (jossa suurin osa hotelleista sijaitsee) näkee onneksi iltaisin isäntiä ja emäntiä kävelyllä koiriensa kanssa. On kuulemma tarjolla jopa koira-spa:ta. Mutta paljon on vielä matkaa siihen, millaisena me pidämme tasokasta koiranelämää.

Menen ajallisesti siksakkia. Alla oleva video on viime yöltä, kun tulimme kotiin. Se on aikamoista sekamelskaa, kun Fiinu sättää ja Väinö hyppii, ja sitten Fiinu antaa minulle suukkoja ja Väinö heiluu.







Alkuriemun jälkeen Väinön hyvä tuuli loppui, ja hän rupesi mököttämään. Epäilin, että hän olisi halunnut heidän rakkaan hoitajansa takaisin ja oli harmissaan, että me tulimme kotiin. Tai sitten hän oli loukkaantunut, koska olin jättänyt hänet näin kauaksi aikaa, vaikkakin rakastaviin ja osaaviin käsiin.
Poika meni makaamaan pedilleen, selkä minuun päin, korvat luimussa ja kroppa jännittyneenä. Ei auttanut vaikka kuinka olisin maanitellut,  hyvitellyt ja kehunut häntä. Namitkaan eivät tahtoneet kelvata.
Olin kieltämättä pahoillani, koska molempia oli ollut kova ikävä. Mutta ehkä Väinölläkin oli ollut minua? Niin oli ainakin lohdullista uskotella itselleen. 
Fiinu taas oli normaali, iloinen oma itsensä.
Vasta aamupäivällä Väinö "antoi minulle anteeksi". Hän tuli sänkyyn kiehnaamaan ja sain pusun. Kun hän vielä kellahti selälleen, olimme taas kamuja.

Mitähän tapahtuisi, jos jättäisin hänet esim. koirahoitolaan kahdeksi viikoksi? Hän taitaisi sairastua fyysisesti stressistä. Niin herkkä herra on kyllä kyseessä.





































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti