Bunkkerilla ja muinaishaudoilla

Kotiseuturetkeilymme jatkuu...

Tuolla kohteemme häämöttää! Kutsun sitä bunkkeriksi, mutta oikeasti se on suojeluskunnan NÄYTTÖHAUTA.

Suuaukko lähempää. Vuosikymmenet ovat tehneet tehtävänsä, ja rakenteet ovat pettäneet.

Suojeluskunnan historiassa kerrotaan seuraavaa.

Tammikuun 20. päivänä 1924 pidetyssä vuosikokouksessa päätettiin ryhtyä järjestämään uutta ampumarataa. Vuoden 1925 vuosikokouksessa toimikunta valittiin uudelleen. Ampumarata päätettiin muuttaa mv. Kallin tarkoitusta varten luovuttamalle metsäpalstalle. "21.4.1925 Vuojoki Gods AB on antanut Eurajoen sk-lle oikeuden raivata itselleen ampumaradan omistamalleen metsäalueelle Kirkonkylässä, lähellä NS:n taloa. Suojeluskunta on kiitollinen jalomieliselle lahjoittajalle avustuksesta tässä sk-lle tärkeimmässä asiassa."
Rata paalutettiin välittömästi ja ... olemaan 11 m ja 300 m leveä. Radan perällä on kivikkomäki, johon rakennetaan ampumavalli.

Näyttöhauta sisältä. Ja jos joku on yhtä tietämätön kuin minä... Näyttöhaudasta on todellakin näytetty tauluilla ampujille, miten heidän kutinsa ovat osuneet. 

Tältä on näyttänyt. Kuva on kirjasta Eurajoen suojeluskunta 1917 - 1944 / Eurajoen lotat 1919 - 1944.

Ihan tylsä paikka, mennään jo pois.

Isosta ja isotöisestä rakennelmasta on kyse. Voi vaan kuvitella, miten katkeraa aktiiveille on ollut, kun järjestö sodan jälkeen kiellettiin.

Nykyään 8-tie halkoo ampuraradan alueen. Lapsena, kun ajelimme ohi mummun ja papan kanssa, ihmettelin, miksi puusto oli yhdellä kaistalla paljon matalampaa kuin muualla. Sain aivan oikean selityksen, mutta "bunkkerista" en muista isovanhempieni maininneen.

Matkamme jatkui muutaman kilometrin päähän Luittilanjärven alueelle pronssikautisia hautoja etsimään. Olin saanut ohjeeksi kulkea radan viertä, mistä piti (tai kai lähtee, mutta tarvitaan näköjään tarkempia ohjeita tai opas😜😜😜) lähteä polku.

Vettä on nyt liikkeellä!

Musta susi jolkotteli radalla vastaan.

Kuva on Eurajoen Historian kolmannesta osasta. Tutkittavaa täällä päin siis riittää! Tällä kertaa olimme liikkeellä tiheimpien palluruoiden alueella.

Jotain sentään löysimme, kun lähdimme yrittämään kuivatun Luittilanjärven ympäristöön eri kautta.

 

Ajatellaan, että uuden hautaustavan (vrt. kivikauden maakuoppahaudat) ovat tuoneet mukanaan Skandinaviasta tulleet uudisasukkaat. Pronssikauden alussa käytettiin ruumishautausta, myöhemmin polttohautausta, mikä selittynee uskomusten muutoksilla.

Lainaan tässä Ulla Heinon Eurajoen Historiaa.

Kiukaiskulttuurin loppuvaiheessa, vuoden 1500 tienoilla, meri aaltoili Eurajoella n. 30 m nykyistä ylempänä, mutta aleni pronssikauden loppuun mennessä suunnilleen 20 m:n tasoon.

Lapijoenlahti, toinen muinaislahti, ulottui pitkin Lapijoen laaksoa Narvijärvelle asti, mutta pronssikauden lopussa ranta oli jo vetäytynyt Lapin Kirkonkylän tienoille, mistä lahti avautui Kullanperän ja Lutan suuntiin. Lukemattomat kalliot muodostivat sen rannat monipolvisiksi niemiksi, lahdiksi, salmiksi ja saariksi. Täällä luonto oli paljon karumpaa kuin Irjanteenlahdella, täällä elämisen edellytykset olivat toisenlaiset.

Hautaraunio on osuva nimitys. Luonto ja ajattelemattomat ihmiset ovat muokanneet kiukaita.

Eurajoella tunnetaan kaikkiaan 36 varmaa ja 15 epävarmaa hautarauniota. Lapijoenlahteen kuuluvalla alueella sijaitsee 21 varmaa ja 8 epävarmaa.
Yleensä rauniot ovat pyöreitä tai pyöreähköjä, profiililtaan kaarevia.

Ne rakennettiin yleensä rantakallioille, joilta avautui näköala merelle, joskus etsittiin erityisen uljaita näkymiä. Lapijoenlahden rauniot sijaitsevat jonkin verran alemmalla tasolla kuin Irjanteenlahden hiidenkiukaat. Monet on rakennettu 25 m:n korkeusvyöhykkeeseen, ja ne sijaitsevat usein kahden tai kolmen raunion ryhmissä (missä kävimme oli kaksi vierekkäin).

Miksi jotkin kiukaat on rakennettu valtavan suuriksi? Mahtavin täältä löydetty on Sydänmaan Kahmon kivimonumentti: 23,5 m pitkä, 20 m leveä ja 1,8 m pitkä. Oletetaan, että koolla on haluttu ilmaista suvun voimaa ja kunniaa. Kun rauniot on rakennettu hallitseville huipuille, niillä on julistettu omistusoikeutta. Pronssikautinen yhteiskunta lienee juurruttanut Suomeen maan omistamisen käsitteen.

Asuuko tässä kolossa joku? Kop, kop, onko ketään kotona?

Sammal / kuusipeti.

Lisää retkiä tiedossa!