Sisun hakureissulla

Kylläpä kesä meni äkkiä! Edellisessä postauksessa lupasin katsastella pentua vasta syksyllä, joten syksy kai sitten jo on. Oi voi, kaikkea kanssa😅😅😅. Ilmoituksia oli pakko ruveta selaamaan, ja kyselin sieltä sun täältä. 

 

 

Vuokatissa oli tarjolla yksi pitkäkarvainen urospentu. Vastasin ilmoitukseen ja ihmeekseni kasvattaja näytti vihreää valoa. Niin kauas emme voineet lähteä katsomaan, vaan maksoin varausmaksun puhelimessa ja muuten saamieni tietojen perusteella. 

Hiukan kylmäsi: mitä jos onkin huijausta? Vaan ei ollut. Minut liitettiin wa-ryhmään, ja kasvattaja, kutsuttakoon häntä vaikka nimellä HS, alkoi lähetellä kuvia ja videoita. Pääsin juttelemaan muiden omistajien kanssa. (Olin kyllä kuullut, että viitsitään jopa perustaa valewa-ryhmä😠)

Kovin surullista oli, että DONNA - pentujen emo sai rajun nisätulehduksen ja sitä myötä sepsiksen, kun pennut olivat neljän viikon ikäisiä. Hän ei selvinnyt😭😭😭Onneksi pennut olivat ehtineet maistella kiinteää ruokaa, mutta suru oli silti suuren suuri. Donna oli vasta viisivuotias. 

 

Vuokattiin on seitsemän tunnin ajomatka. Siis rasittava matka kenelle tahansa. Me otimme hiukan myös loman kannalta ja vietimme perillä kaksi yötä.

Miten paluumatka luonistaisi pienen pennun kanssa? Kuinka kauheasti poika huutaisi, parkuisi tai oksentaisi?  

Ergonominen asento

 Ei mitään näistä! Aluksi poika ihmetteli auton lasikattoa: pieni pää pyöri. Sitten piti hiukan piipata, mutta äkkiä hän kiipesi syliini. Penkillä oli mukava vedellä päikkärit silloin tällöin. 

Matka meni siis aivan loistavasti! Autokin kesti kotipihalle asti, huh huh. Jostain, siis nimenomaan jostain, kuuluu aika ajoin sirinä, korina, välillä pyörivä ääni. Vesipumppu vaihdettiin, eikä Wetterilläkään ole saatu paikallistettua, mistä ääni tulee. Kuuluu nimittäin myös tyhjäkäynnillä. Joten arvaat, miten paljon minua jännitti siitä huolimatta, että olemme Autoliiton jäseniä. 

 

Sisun seikkailut jatkuvat... Kiitos mielenkiinnostasi💕 

Alhovaaran VÄINÖ IIsakki 1.9.2013 - 12.5.2025

Hassu otos. Molemmat koirat ja mieheni likaiset haalarit. Tässä Väinö näyttää vielä terveeltä.

 

Viimeinen kuukausi oli todella vaikea. Tiesin, että ikävän ratkaisun aika oli tullut.  Librela-pistoksetkaan eivät enää antaneet sellaista myönteistä vaikutusta kuin alussa. Annoin myös luontaista tukihoitoa, joka sekin ensin auttoi, mutta vain muutaman viikon. 

Kuin auto, jonka laturi lakkaa tuottamasta virtaa. Toiminnot tipahtavat alas yksi toisensa jälkeen, kunnes auto lakkaa liikkumasta. 

Arveltuun autoimmuunisairauteen ell Kurkinen määräsi kortisonia. Se toimi, ensin, aivan upeaa! 

Rauman Evidensiassa Väinön silmänurkkaa ja peppua oli ihmetelty monien lääkärien toimesta. Tulos: kallis Modulis. 

Silmänurkka näkyy tässä osittain, mutta se ja peppuongelma saatiin kuriin. Kiitos Kurkiselle.

Olen vaan miettinyt, oliko Väinöllä  joku kasvain. Toki hän söi kortisonia, mutta ruokahalu vain kasvoi, vaikka lääkkeen annosta pienennettiin. Lopussa se oli yksi tabletti päivässä. Alussa taisi olla jopa 2,5 tablettia. 

Viimeisinä päivinä annoin pojalle kolme kertaa ruokaa, ja todella isoja annoksia. Monta litraa kerrallaan, ja silti mikään ei riittänyt. Paino putosi, ja lihakset katosivat.

 

 

Kuvissa näkyy, miten huonoksi turkki meni. Sairautta vai vanhuutta? Joka tapauksessa nuoren Väinön turkista pystyi näkemään oman kuvansa, mutta loppuaikoina se oli karkea ja eloton. 

Minä olen nyt yksin😢. Tietyllä tavalla. Väinö oli toistakymmentä vuotta koko ajan lähelläni. Hän oli niin rakas ystävä. 

Fiinu (siis Swiipus Fiinu) on mukava rouva, mutta hän ei pidä sillä lailla seuraa, vaan kohkailee omiaan pitkin pihaa. 

Olen katsellut ilmoituksia aikuisista uroksista, ja joihinkin vastannut, mutta minulle ei ole vastattu takaisin. Vaikka joka ilmoituksessa halutaan kokenut koti maalta. Heh, meillä ehkä olisi tarjota sellainen. 

Kuitenkin, etsimme AIKUISTA UROSTA, joka olisi ystäväni pihalla ja hyväksyisi vieraat ihmiset (kunnes toisin todistetaan). Meillä on puusepänhalli, jossa Väinö tykkäsi majailla. Seuraajalta toivoisimme samaa mieltymystä.  

PENTUAKIN KANNATTAA TARJOTA, kunhan luovutus olisi vasta loppusyksyllä tai talvella, ja kunhan hän on musta. Värillä ei muuten ole väliä.

Kiitos mielenkiinnostasi!

Väinö täyttää tänään 11,5 vuotta

Monenlaista on ehtinyt tapahtua, mutta hyviä uutisia alkoi kuulua sen jälkeen, kun otin yhteyttä Hanne-Maaret Kurkiseen eli www.vilmavet.fi.

 

Ensinnäkin Librelac-pistokset kuukauden välein ovat auttaneet todella paljon! Väinö kulkee rapuissa mielellään (tosin koetan välttää näitä tilanteita) ja juoksentelee pihalla Fiinun kanssa. Selän kannalta tilanne on siis paljon parempi kuin ennen pistoksia, jolloin hoidettiin pelkästään kipua.

 

 

 Tämän päivän tilanne! Upeaa, koska punainen alue oli tosi syvä ja tietenkin kipeä. Hanne hoksasi tai epäili, että pepun punoitus ja silmä olisivat samaa AUTOIMMUUNISAIRAUTTA. Ja kuinka monta lääkäriä silmänurkkaa oli ihmetellyt, myös ihotautilääkäri kuvien perusteella. 

Jonkinlainen lähtötilanne. 

Muitakin lääkkeitä kokeiltiin, mutta kortisoni Prednicortone 20 mg ja Optimmune 2,0 mg/g alkoivat auttaa punotuksiin molemmissa päissä. 

 

"Pyytäjäiset" on otettu 24.12.2024

 

 Söpöläiset

Ensi viikolla on jälleen Hannen käynti.  Se on myös hiukan jännittävää. Mitä hän sanoo Väinön takapäästä? Lihakset ovat ruvenneet surkastumaan. Olen antanut vitamiineja ja rasvahappoja sekä kuljettanut Väinöä pihalla joka aamu noin kolmen vartin ajan. Kun kävelen sauvoilla (vaikuttaa varmaan naapureista hölmöltä) edes takaisin, poika seuraa perässä ja saa vahvistusta kropalleen. Näin ainakin toivon, mutta 11,5 vuotta alkaa olla aika paljon isolle koiralle. Edellä mainituilla keinoilla olemme kuitenkin saaneet ostettua lisää yhteistä aikaa.

Rähinää koira-aitauksessa

 

Video on tältä syksyltä, ajalta ennen aikaista lumentuloa. Yhtenä iltana koira-aitauksesta alkoi kuulua epätavallista meteliä. Haukun sävy oli erilainen kuin tavallisessa vahtimisessa tai kun peurat tulevat pellolle syömään. Huutelin Fiinua ja Väinöä sisälle. Noh, Väinö tuli, mutta Fiinun rähjääminen jatkui. Sitten saappaat jalkaan ja otsalamppu päähän, ja kuten näkyy, syy selvisi. 

Supikoira-ressu oli pakittanut aitauksen vihoviimeiseen nurkkaan. Zoomaan videota, joten todellisuudessa kovin lähelle en eläintä mennyt, ja Fiinu pysytteli vierelläni. Hän ei ollut onneksi agressiivinen, ehkä lähinnä jännittyneen kiinnostunut. 

Jälkeenpäin olen ollut melko huvittunut kahdesta nasevasta kommentistani😂😂😃, jotka videolla kuuluvat. 

Nyt kun maa on lumen peitossa, aamuisin on mielenkiintoista tarkastella, ketkä tontilla ovat yön aikana kulkeneet. Liikennettä on paljon, joten ei ihme, että joskus tapahtuu yhteentörmäyksiä. 

Kuvaamisen jälkeen Fiinu käveli kiltisi vierelläni sisälle. Avasin vielä varoiksi aitauksen yhden portin, jotta vieras varmasti pääsisi poistumaan turvallisesti.

 

Minäkin sekoitan koirien ruokasoppaa

Iskä koronassa, lähihoitaja auttaa. 

 Ruusukoira - Väinö

Melkoisia uutisia siis koiranruokarintamalta. Todella surullista, koska taas jälleen viattomat eläimet ovat joutuneet kärsimään. 

Edelleen olen hyvillä mielin, että vuosia sitten päätin aloittaa koirien ruokkiminen luonnonmukaisesti.  Tiedän, mitä kuppiin laitan. Esimerkiksi: lihaa tai lohta, kaurapuuroa, oliiviöljyä, valkosipulihapankaalia ja raastettua vihannesta, omenaa tms. 

Noh, meillä se tosin tarkoittaa, että Nipsu, joka ei siedä viljoja, saa usein Best In - merkin pötköjä. Välillä ostan myös Neu-pakasteruokaa. Ja hyvin on hänen kanssaan sujunut. Korvat ovat puhtaat! En muista, milloin olisi tarvinnut puhdistaa korvia. Silloin, kun ruoassa oli viljoja, vaikka pelkkää kauraa, korvat lykkäsivät mustaa töhnää. Vähän väliä jouduttiin käymään lääkärissä, vaikka kuinka itse olisi puhdistanut. Tulehtuivat silti. 

Nipsulla on jo ikää. Seuraavaksi neiti täyttää 13 vuotta, mutta vielä jalka nousee. Ei vain tässä kuvassa, vaan joka päivä hän spurttailee pihalla. 

B-vitamiinilisästä olen huomannut olevan paljon hyötyä. Totaalinen karvanlähtö loppuu. 

Väinön fisteliasta pitäisi tehdä oma postaus. (Vaikka en enää kaikkia vaiheita muistakaan. Lähinnä vain sen, että kallista tuli.) Se on saatu tällä erää oireettomaksi.

Onko jollakulla viisastenkiveä punaiseen ja ärtyneeseen peräaukkoon? Siihen on todella etsitty apua! Edelleen se on punainen, mutta vedellä suihkutus auttaa, ja nyt olen käyttänyt Limola - voidetta. Yksi farmaseutti suositteli sitä, mutta mitään paranemista ei ole tapahtunut tälläkään voiteella.  

Luulen, että häntä hautoo peppua. Väinöllä on tiivis turkki, ja häntä on patukkamainen. Hän on aina kantanut häntää tiiviisti ja nimenomaan alhaalla. Fiinuhan kulkee huiskuhäntä ylhäällä, jolloin peppu taatusti tuulettuu. Fiinu omaa pitkät villat, ja Väinön karva on tiheää ja tuuheaa. 

Kullannupuilla on jo ikää 8 ja 10 vuotta. 

Kristiina Vehnätukka - romaani

 

Saanko esitellä: Kristiina ja Hurtta!

Kannen kuvan pitäisi esittää sakemannia, vaikka virallista rotua ei ollut olemassa vielä satoihin vuosiin. Noh, en viitsinyt pränkätä enempää vaan tyydyin tähän versioon. Ja onhan sakuja monen näköisiä. Minulla on vaan Väinö silmissäni, koska olen omistanut kirjan hänelle. 

Koirakirja tämä ei ole😅mutta jos ei yhtään pidä koirista, Hurtan osuus voi ärsyttää. 

Tapahtumat sijoittuvat 1300 - ja 1400 - lukujen taitteeseen Eurajoelle. Kirja on itsenäinen jatko-osa aikaisemmille Juusela-sarjan kirjoille, ja se kertoo suvun alkuvaiheista. 

Samalla tämä on seikkailukertomus ja katsaus keskiajan ihmisen elämään. Sen olen esittänyt niin hyvin kuin viihderomaanissa kannattaa tehdä. Ensijalla on mielestäni juonen kuljetus. 

Kristiinan äitipuoli Margaretha haluaa päästää lopullisesti eroon hankalasta tytärpuolestaan, käsiään tahrimatta. Hän punoo pirullisen juonen ja palkkaa rosvojoukon kaappaamaan Kristiinan. Mutta miten lopulta käy? Saako paha palkkansa? 

Kirja ilmestyy tammikuussa. Sitä voi ostaa suoraan minulta, Eurajoen Matkailuinfosta ja nettikirjakaupoista. 

Pitää vielä mainostaa, että Leena Faltulla ja minulla on uudet yhteiset facebook-sivut: Kirjailijaystävykset Eurajoelta. Kerromme uusista ja jo vanhemmista kirjoista ja tulevista projekteista. Tervetuloa tutustumaan ja tykkäämään. 

Kiitos vierailustasi!

Mitäpä Ritavuoren Rekuille kuuluu?

Ystävättäreni mustikkajahdissa Väinön ja Nipsun kanssa. Löysimme jopa noukittavaa!

Väinön selkä on siinä mallissa, että hän joutuu syömään Neurontin - hermokipulääkettä. Viime viikolla olimme kontrollissa, ja veriarvot olivat mallillaan. 

Tässä juhannuspäivän riehumista. Ei ole poika enää niin ketterä kuin ennen, mutta elämänlaatu parantui kipulääkkeen myötä. Spondyloosin lisäksi hänellä on todennäköisesti myös lumbosakraalinen stenoosi eli selkäytimen ahtauma lantioristiluualueella. 

Varman tiedon saaminen olisi edellyttänyt tuhannen euron arvoista tutkimusta. 

Alla keväisempää tyylinäytettä, kun Nipsu ja Väinö ottavat aamuspurttia. 

Ken on seurannut puutarhablogin puolta, on nähnyt, että meille saatiin monien vuosien haaveilujen jälkeen kunnon aita ja portit tien puolelle. Väinön ja Nipsun kanssa on nyt todella vaivatonta olla pihalla. Osa pihan sivuista (halli tukkii pohjoisen puolen) ja takaosa ovat edelleen auki. Arvasin, että Fiinu yrittää pois näitä väyliä kautta. Näin on käynyt pari kertaa, mutta aika hyvin hän oppinut kruisailemaan rajojen sisäpuolella. 

Neiti pääsee touhuamaan pihalla vapaasti, ja sen hän on myös tehnyt. Pelkästään kimalaisten metsästäminen ja syöminen on aivan raivostuttavaa, ja monesti olen kiukustunut niin, että olen komentanut Fiinun sisälle. Toki hän saa niitä metsästettyä koiratarhassakin. Söisi vaikka kärpäsiä, mutta ei, vaan näitä hyödyllisiä ja viehättäviä hyönteisiä, joita ruusupihallamme on valtavasti. 

Kuppini meni täysin nurin yhtenä aamuna, kun Fiinu toi puskista kuolleen rusakonpenikan. Niin pienen, ettei se ollut ymmärtänyt pinkoa pakoon. Oli vähällä, että en laittanut tyttöä kiertoon. Hermoni ovat aika lopussa nilkan haavan vuoksi. Kyllä vaan, siellä se edelleen on. Viime viikot ovat antaneet toivoa paranemisesta, kun vihdoin löydettiin sellainen hoitotuote, jolle en ole allerginen. Tästä kaikesta sählingistä pitää kirjoittaa oma postauksensa. 

Joka tapauksessa, toista vuotta kestänyt matka hoitovirheineen ja vähättelyineen ovat "höylänneet" valmiiksi heikot hermoni olemattomiksi. Itken pienimmästäkin syystä. Vuoden alusta asti olen ollut loistavissa, välittävissä käsissä, mutta kesti aikansa ennen kuin kotisairaalankaan puolella tajuttiin hoitotuotteiden yleinen sopimattomuus. Tämä taas johtunee lapsuuden kemikaali/myrkkyaltistuksesta.

Mieheni keksi, että hommataan Fiinulle kuonokoppa. Ei tarvitse uutta kotia ryhtyä etsimään. (Olisinko lopulta pystynyt tytöstä luopumaan?) Tämä on erinomainen ratkaisu. Ensin Fiinu oli "törömökissä" eli ei voinut kuin istua keskellä pihaa, mutta nyt jo juostaan ja leikitään.

 

 

 

 

Tänään varasin Fiinulle sterilointiajan. Olen vaan jotenkin pitänyt päässäni mahdollisuutta, että jos kuitenkin pennut, mutta se on realiteettien valossa hylättävä. 

 

Voi, miten ihanaa ja palkitsevaa pentujen hoitaminen oli! Ehkä siis vielä joskus😉

Upeaa kesän jatkoa Sinulle ja kiitos vierailustasi!