perjantai 24. lokakuuta 2025

Pientä uhmaa

Kuva on otettu 12.10., vertailun vuoksi seuraaviin kuviin. Sisu hyppäsi tuolilleni, jonne ennen ei ole yritettykään. Huom: viaton ilme. 

 

Ollaan tehty erilaisissa ympäristöissä kontaktiharjoituksia. Viime la pyörätiellä Sisu alkoi äkkiarvaamatta jahtaamaan autoja. Se tuli puskista, koska ennen hän ei ollut päätään käätänyt. Siihen piti tietenkin puuttua heti ja vahvasti!

Onko mitään kamalampaa kuin koira, joka hyppii, pyörii ja räyhää hihnassa jokaiselle ja kaikelle? Kuka on katsonut norjalaista sarjaa kuudesta ongelmakoirasta? Bordercollie vaikutti jo jossain vaiheessa menetetyltä, ja ajattelin katsoessani, että please Sisu, älä ala tuommoiseksi. Sisu on tietysti paljon rauhallisempi tapaus muutenkin kuin energinen ja vilkas borderi. 

Onneksi autoja meni koko ajan molempiin suuntiin, ja saimme tilanteita onnistumiseen. Jämäkkä kielto heti, kun Sisu edes yritti aloittaa jaakaamisen ja nopea palkka, kun hän toimi oikein eli lopetti ja otti minuun kontaktia. 

Eilen olimme Länsi-Porin Prisman pihalla pällistelemässä, ja autot eivät kiinnostaneet yhtään. Hyvin ja aina vaan paremmin hän alkoi tarjota kontaktia. Kehuilta ja ihailulta ei tälläkään kerralla vältytty 😉

Välillä ollaan korvattomia. Tällä viikolla hän meni pellolle kielloistani huolimatta: juoksi edes takaisin ja löysi maasta ennnenäkemättömiä herkkuja. Lopulta tajusin, että teen itsestäni kutsumalla vain tehottoman ja lähdin pois. Poika oli pihalla siinä vaiheessa, kun minä ehdin autokatoksen luokse. 

 

15.10. Mantteliin on vaihtunut ison pojan karva. 

 

Oma lukunsa on ihmisiä vasten hyppeleminen. Sen kitkemisessä riittää työtä. Yhdestä artikkelista luin, että kieltäminen pelkästään innostaa koiraa. Kovin helposti kielto vaan omasta suusta singahtaa ilmoille. 

 


  

Eilen kävimme vieraisilla Kirsin luona. Samalla otettiin alkutuntuma heppoihin. 

Viime punnituksessa poika painoi 25,7 kg, mutta siitä on jo viikko aikaa. Iso kaveri on kasvamassa. 

 

 

Kiitos mielenkiinnostasi!